19.4.2017 Referenssi

Ilmasta asiaa Käpylän Käärmetalossa

Käärmetalo on Helsingin Käpylässä osoitteessa Mäkelänkatu 86 sijaitseva pitkä, mutkitteleva Arava-kerrostalo, joka koostuu kolmesta asuinrakennuksesta ja huoltorakennuksesta. Sen suunnitteli arkkitehti Yrjö Lindegren ja se valmistui vuonna 1951.

Käärmetalo

Cervi Talotekniikka voitti julkisen hankinnan kautta Käärmetalon hormiston kartoitusurakan, joka oli osa vuosina 2016-2018 tehtyä mittavaa perusparannusprojektia. Hormikartoituksessa saatujen tietojen pohjalta koottiin ehdotus kohdetta parhaiten palvelevasta korjausratkaisusta.

Peruskorjauksessa kunnostettiin muun muassa keittiöt, kylpyhuoneet, sisäpinnat, ikkunat ja ovet sekä uusittiin yläpohjarakenteet, parvekkeet,  ulkoseinän rappaus ja LVI-järjestelmät.

Huomattavaa on, että vuoden 2019 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnettiin Käpylän Käärmetalon peruskorjaukselle.

Käärmetalo on sodanjälkeisen modernismin edustajana poikkeuksellinen, sillä kaavamaisen puhdaslinjaisen arkkitehtuurin on korvannut ”herkkä ja rikas ilmaisu”. Asuinrakennuksissa on 4–7 lamellia ja ne nousevat viereistä Mäkelänkatua korkeammalle. Luonnonkivimuuri ja katulinjaan sijoitettu huoltorakennus suojaavat pihaa. Poimutetut asuinrakennukset luovat vaihtelua ja suojaisia pihatiloja. Myös näkymät asunnoista ovat laajoja ja ne on onnistuttu suuntaamaan hyviin ilmansuuntiin. Seinäpintaan tuovat rytmiä kantavien väliseinien jatkeet, joiden avulla rakenteellisuus on tuotu rakennuksen julkisivuun. Vaikka rakennus on mutkitteleva, itse asuinhuoneet on pidetty suorakulmaisina: vain aputilat ja portaat ovat epäsäännöllisen muotoisia.[1]

Helsingin kaupunki on suojellut rakennuksen asemakaavassa vuonna 2014. Rakennuksessa alkoi tämän jälkeen mittava ja kallis remontti, jossa huomioidaan asemakaavan tarkat suojelumääräykset.[3]

Käärmetalo on mukana kansainvälisen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestön Docomomon merkittävien arkkitehtuurikohteiden luettelossa.[4] Se on lisäksi yhdessä Käpylän puutaloalueiden kanssa Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) listalla.[5]

Lähde: wikipedia ja Helsingin Sanomat. Päivitetty 8.10.2019, Arkkitehtuurin Finlandiapalkinto

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Referenssi

Uutisvirta

13.4.2023

Painovoimaisen kiinteistön ilmanvaihdon parantaminen

Painovoimaisen kiinteistön ilmanvaihdon parantaminen voi tuntua haastavalta, mutta siihenkin löytyy fiksummat ratkaisut kuin ikkunasta tuulettaminen. Esimerkiksi mekaaniset vedonparantajat voidaan asentaa ilman suurempia rakennusteknisiä töitä ja vieläpä edullisesti. Tästä hyvänä esimerkkikohteena on 1960-luvulla rakennettu Asunto-osakeyhtiö Lokkisaarentie Helsingin Vuosaaressa, missä Cervi tehosti kuuden painovoimaisen talon ilmanvaihtoa asentamalla kaikkiin hormeihin Turbovent-vedonparantajat – yhteensä 700 kappaletta!

7.10.2022

Arvotalon asukkaille raikkaampaa sisäilmaa ilmanvaihtoremontilla

Vanhat painovoimaiset talot ovat aina erilaisia ja ne vaativat asiantuntevaa huomiota. Kun korjausurakkan suunnittelu ja toteutus saadaan toimimaan saumattomasti, painovoimainenkin rakennus saadaan täyttämään tämän päivän vaatimukset.

5.4.2022

Cervi uusi ilmanvaihtolaitteet kymmeniin Asuntosäätiön kohteisiin – Pilottikohteessa saavutettiin lähes 30 % säästöt lämmityskustannuksissa tarpeenmukaisen ilmanvaihdon ja älykkään lämmönsäädön yhdistämisellä

Cervi uusi ilmanvaihtolaitteet kymmeniin Asuntosäätiön kohteisiin. Pilottikohteessa saavutettiin lähes 30 % säästöt lämmityskustannuksissa tarpeenmukaisen ilmanvaihdon ja älykkään lämmönsäädön yhdistämisellä.

Bureau veritas

bureau veritas