Kesätyö on näytön paikka

kesätöissä cervillä

Kesätöiden löytäminen ei aina ole helppoa tai nopeaa, mutta sinnikkyys palkitaan. Järvenpääläinen 20-vuotias Vili Tuokko kertoo, että kävi ensimmäisen kerran vuosi sitten Cervillä haastattelussa: ”Silloin ei vielä tärpännyt, mutta nyt keväällä rekrytapahtumassa Hesassa tapasin Peten, joka pyysi käymään juttusilla ja niin paikka aukeni.

Rakennusliiton rekrytointipäivillä, minne Cervi oli kutsuttu esittelemään toimintaansa, Vili erottui joukosta aktiivisuudellaan ja innostuneisuudellaan. ”Eduksi oli myös, että Vilillä oli kokemusta alalta jo ennestään ja IV-alan opinnotkin loppusuoralla Keudassa Keravalla”, kertoo Cervin toimitusjohtaja Petri Valve.

Iv-alan työ yhdistyi opintoihin

Kätevää Vilin mielestä oli, että kesätyön sai liitettyä opintoihin. Kesätyön päätteeksi Vili teki nimittäin osan opinnoissaan vaadituista näytöistä Cervillä.

Vilin pesti alkoi Cervillä varsinaisesti kesäkuun alussa, mutta jo toukokuussa ehti olemaan yksi keikka. Perehdytys tapahtui näppärästi työn ohessa. Vili kertoo, että kiersi aluksi useamman eri ryhmän mukana, työt näytettiin, miten tehdään ja sitten se tehtiin itse. ”Tekemään on päässyt jo kaikenlaista esimerkiksi: säätöä, mittauksia, hormijuttuja ja asennuksia ja puhdistusta. Vähän kaikkea mitä Cervillä voi tehdä.”

”Törkeen hyvä tiimi”

Tyypillinen työpäivä alkoi, jo ennen kello 7:ää. Työmaalla tehtiin vaaditut hommat rennossa hengessä. ”Heitettiin läppää ja tehtiin töitä”, kuvailee Vili. Mitään erityisiä suosikki- tai inhokkiduuneja ei Vilin mielestä ollut, vaan tärkeintä hänen mielestään oli että: ”Pääsin tekemään ihan oikeita töitä.”

”Törkeen hyvä tiimi”, Vili kuittaa työkavereistaan.

Tähän kesään ei lomaa Vilille jäänyt, vaan hän jatkaa suoraan kouluun. Koulua on jäljellä enää syksy ja sitten pitäisi valmistua. Suunnitelmia jatkoon toki on, ”Ekaksi teen vähän aikaa töitä ja sitten ehkä ammattikorkeaan, katsotaan nyt”, tuumailee Vili. Haastatteluhetkellä kesän kohokohta, oli vielä edessäpäin – Blockfest Tampereella.

Vilin terveiset nuorille, jotka etsivät kesätöitä: ”Rohkeasti hakemaan ja jos saa näytön paikan, niin tekee sitten hommat kunnolla.”


Cervillä oli kesätöissä 2019 kesänä 5 nuorta. Lisäksi Cervin Mestariopistossa työskentelee lähes 20 ilmanvaihtoalalle aikovaa nuorta tai alanvaihtajaa. Työssä oppien ja mestarin kanssa eteneminen tekee heistä ilmanvaihtoalan ammattilaisia Huippujengiimme. Teemme yhteistyötä monen eri oppilaitoksen kanssa (mm. Keuda, Amiedu, Stadin ammattipoisto, Careeria, Omnia, Luksia) tarjoten sekä oppisopimuspaikkoja että työharjoittelupaikkoja.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Töissä Cervillä

Uutisvirta

2.1.2024

Cervin uusi myyntijohtaja, Kari Ämmälä, tarjoaa asiakkaille vastaleivottua palvelua ilman kermakakkukuorrutuksia.

Cervin uutena myyntijohtajana on vuoden alussa aloittanut Kari Ämmälä. Kari siirtyi tehtäväänsä Greenstep Oy:n palveluksesta. Kari on kokenut myynnin konkari ja on yli 30-vuotisen uransa aikana ehtinyt myymään niin tuotteita, kiloja, kappaleita, palveluita kuin myös huolto- ja palvelusopimuksiakin. Cervin palvelut koostuvat olosuhdetekniikan kokonaisuudesta, eli ilmanvaihdosta, jäähdytyksestä ja lämmityksestä. Nämä ovat energiatehokkuusvaatimusten ja vastuullisen kiinteistönpidon kannalta […]

19.6.2023

Nimitysuutinen: Cervin uusi henkilöstöjohtaja on Sari Hagelberg

Cervin henkilöstöjohtajana on aloittanut 12.6.2023 Sari Hagelberg. Sari on pitkän linjan HR-konkari ja rakennusalan toimintakenttä on hänelle perin pohjin tuttu. Hän on toimi aiemmin YIT:ssä 19 vuoden ajan monipuolisissa HR- tehtävissä. Cervin tulevaisuuden näkymät ja yrityksen sopivan kompakti koko herättivät kiinnostuksen siirtymään Cerviin. – Jo tämän lyhyen ajankin jälkeen on selvää, että Cervissä on paljon […]

18.3.2022

Pidä huolta itsestäsi, pidä huolta kaveristasi

Käynnistimme Cervissä Pidä huolta-hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin tähtäävät toimet näkyväksi konkreettisilla teoilla. Pidämme huolta paitsi itsestämme myös työkaverista positiivisen puuttumisen keinoin, esimerkiksi ohjaamalla turvallisiin työtapoihin. Kyseessä on pitkäaikainen hanke, joka on jatkossa osa Cervin toimintatapaa.