Minna Pyykkö, markkinointipäällikkö

Työni fokus on tukea ja kiihdyttää kasvua. Tehtäväni on vaalia Cervin brändiä niin, että asiakaskokemuksesta tulee kaiken lisäksi yhdenmukainen.

Mikä on työnkuvasi Cervissä?

Hoidan markkinointia ja viestintää, ja käytännössä olen myös se kuuluisa jokapaikanhöylä, joka on innostunut kehittämään uusia ideoita ja tapoja tehdä. Olen sisukas ja jaksan tuoda näkemystäni esiin eri näkökulmista.

Millä tavalla haluat tehdä työsi, mitkä arvot ajavat sinua?

Haluan työskennellä luovasti ja joustaen tilanteen mukaan niin, että lopputulos on hyvä. Olen kokeilunhaluinen ja innostun, kun asioita halutaan tehdä uudella tavalla. Minulle on tärkeää, että asiat myös etenevät: olen myös vähän halki-poikki-pinoon-tyyppi. Cervissä saa ehdottaa ja ideoida, ja talo kannustaa innovointiin. Eikä edes haittaa, jos kokeilut eivät jatku. Hiljattain teimme palvelumuotoilukokonaisuuden, jota emme lopulta vieneet käytäntöön. Sellaisestakin oppii, saa näkökulmia muuhun työhön ja pääsee taas hiukan syvemmälle oman toimialan ajatteluun.

Cervi kasvaa voimakkaasti. Toimintaympäristö muuttuu, työkavereita tulee lisää ja kasvu aiheuttaa muutenkin muutoksia tekemisessä. Miten tuet tätä kasvua?

Työni fokus on tukea ja kiihdyttää kasvua. Tuottamiemme palvelujen tunnettuus ja löydettävyys on siksi tärkeää, ja markkinointi on avainroolissa. Koska ala on työvoimavaltainen, hyvällä työnantajamielikuvalla on iso merkitys uusien työntekijöiden palkkaamisessa Cerviin.

Millä tavalla ajattelet asiakaskokemuksesta?

Se on ajattelussani ensisijainen asia. Jos asiakaskokemus olisi huono, se näkyisi nopeasti kaikessa. Edustan mielestäni asiakkaan silmiä ja näkökulmaa. Tehtäväni on vaalia Cervin brändiä niin, että asiakaskokemuksesta tulee kaiken lisäksi yhdenmukainen. Se kertoo Cervin aivan tietynlaisesta, ainutlaatuisesta tavasta olla ja kommunikoida.

Cervi on alalla digitaalisuuden edelläkävijä. Miten se näkyy työssäsi?

Kun tulin taloon, laitoimme uusiksi kaikki kanavat verkkosivuista lähtien. Palaute oli pelkästään positiivista, ja yleisö kasvoi voimakkaasti. Digitaalisuus näkyy meillä toki erityisesti ilmanvaihtotyön digitaalisissa prosesseissa, palvelussa ja tuotteistuksessa. Niiden osalta tehtäväni on markkinoinnissa ja viestinnässä vääntää hankalatkin asiat rautalangasta.

Mitä et osannut ennen Cerviin tuloa mutta nyt osaat?

Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta, eikä erilaisten työkalujen määrä näytä Cervissäkään vähenevän. Tällä hetkellä käytän yli 30 erilaista härveliä työssäni… Olen aika näppärä, antaa tulla lisää vain!

Mitä uutta olet tuonut Cerviin?

Markkinointia ja viestintää tehdään nyt suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Cervissä toimittiin ennen ehkä enemmän ”ad hoc”-meiningillä: keksittiin idea ja alettiin toteuttaa. Tosin kyllä minäkin pidän välillä nopeasta toiminnasta.

Oletko siirtynyt etätöihin? Mistä olet saanut voimaa ja jaksamista koronavuonna?

Minulla on ollut mahdollisuus tehdä etätöitä jo vuosia ja olen tottunut siihen. Satunnaisesti käyn myös toimistolla. Etätyöapatiaa minulla ei ole. Työkaverit ovat hyvin tavoitettavissa, kun tarvetta on, ja median puolelta myyjät ovat suorastaan villiintyneet Teams-tapaamisten järjestämisestä. Ei täällä yksinäiseksi tule.

Iloitsen siitä, että tänä talvena on päässyt hiihtämään. Ulkoilu on hyvää vastapainoa päätetyöskentelylle, ja samalla aivotkin lepäävät. Aloin myös maalata ja tehdä käsitöitä, eli löysin sisäisen taiteilijani.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Töissä Cervillä

Uutisvirta

2.1.2024

Cervin uusi myyntijohtaja, Kari Ämmälä, tarjoaa asiakkaille vastaleivottua palvelua ilman kermakakkukuorrutuksia.

Cervin uutena myyntijohtajana on vuoden alussa aloittanut Kari Ämmälä. Kari siirtyi tehtäväänsä Greenstep Oy:n palveluksesta. Kari on kokenut myynnin konkari ja on yli 30-vuotisen uransa aikana ehtinyt myymään niin tuotteita, kiloja, kappaleita, palveluita kuin myös huolto- ja palvelusopimuksiakin. Cervin palvelut koostuvat olosuhdetekniikan kokonaisuudesta, eli ilmanvaihdosta, jäähdytyksestä ja lämmityksestä. Nämä ovat energiatehokkuusvaatimusten ja vastuullisen kiinteistönpidon kannalta […]

19.6.2023

Nimitysuutinen: Cervin uusi henkilöstöjohtaja on Sari Hagelberg

Cervin henkilöstöjohtajana on aloittanut 12.6.2023 Sari Hagelberg. Sari on pitkän linjan HR-konkari ja rakennusalan toimintakenttä on hänelle perin pohjin tuttu. Hän on toimi aiemmin YIT:ssä 19 vuoden ajan monipuolisissa HR- tehtävissä. Cervin tulevaisuuden näkymät ja yrityksen sopivan kompakti koko herättivät kiinnostuksen siirtymään Cerviin. – Jo tämän lyhyen ajankin jälkeen on selvää, että Cervissä on paljon […]

18.3.2022

Pidä huolta itsestäsi, pidä huolta kaveristasi

Käynnistimme Cervissä Pidä huolta-hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin tähtäävät toimet näkyväksi konkreettisilla teoilla. Pidämme huolta paitsi itsestämme myös työkaverista positiivisen puuttumisen keinoin, esimerkiksi ohjaamalla turvallisiin työtapoihin. Kyseessä on pitkäaikainen hanke, joka on jatkossa osa Cervin toimintatapaa.