Petri Tyrväinen aloitti työnsä Cervi Talotekniikka Oy:ssä 2.3.2018 Pirkanmaan toimipisteessä Ylöjärvellä.
”Monen vuoden yhteistyön kokemuksen perusteella olemme todella tyytyväisiä siitä, että saimme Petrin mukaan tiimiimme. Syvällinen korjausrakentamisen- ja Pirkanmaan talousalueen osaaminen on omiaan vahvistamaan jo vauhdikkaasti alkaneen toimintamme Pirkanmaalla”, sanoo Cervin kehitys- ja myyntijohtaja Karl Jensen.
”Jo jonkin aikaa Cervi Talotekniikka Oy:n toimintaa seuranneena, olen erittäin innostunut aloittamaan työni Cervissä. Olen myös tyytyväinen laadun varmistamiseen liittyvästä johdonmukaisesta työstä, jota Cervissä on tehty. Cerville myönnettiin mm. ISO 9001:2015 laatujärjestelmän sertifikaatti tammikuun alussa. Markkinatilanne on Pirkanmaalla varmasti suotuisa laatutietoiselle ja asiantuntevalle ilmanvaihtoalan osaajalle”, toteaa Petri Tyrväinen.
Lisätietoja:
Petri Valve, toimitusjohtaja
0400 435 447