21.4.2021 Uutinen

ISO 9001:2015 -sertifiointi tuo varmuuden Cervin prosessien ja käytäntöjen toimivuudesta

Cervi sertifioitiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018, jolloin laadunhallintajärjestelmän ISO 9001 -sertifikaatti kattoi yhden toimipisteen. Olemme hiljalleen laajentaneet sertifioinnin laajuutta ja vuoden alussa toteutetussa uudelleensertifiointiarvioinnilla liitettiin myös loputkin toimipisteet sertifioinnin piiriin. Sertifikaatti kertoo asiakkaille laatutasosta ja luottamuksesta.

Uusien toimipaikkojen sertifiointia helpotti merkittävästi se, että Cervin toimintoihin on ollut sisäänrakennettuna standardin vaatimukset ja toimintatavat firmassa ovat olleet yhtenäiset uusienkin toimipaikkojen suhteen jo ennen sertifiointia. Työtä ei siis aloitettu nollasta. 

Seppo Puhakainen, kehityspäällikkö

ISO 9001:2015 sertifioinnilla on useita hyötyjä esimerkiksi kilpailukyvyn paraneminen, tehokkaammat prosessit sekä korkea asiakastyytyväisyys. Standardin vaatimusten noudattamisen ei ole tarkoitus tuottaa lisää sisäistä työtä vaan järkeistää ja jopa nopeuttaa työntekoa.

Sertifikaatti kertoo asiakkaille laatutasosta ja luottamuksesta, mutta standardi antaa pohjan ja työkalut toiminnan hallitsemiseen ja kehittämiseen. ”Sertifikaatti ripustetaan seinälle, mutta standardi roikkuu lahkeessa koko ajan”, Seppo toteaa.

Alkuperäinen uutinen: Bureau Veritas 17.3.2021

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

2.5.2023

Cervi jatkaa kasvua ja ostaa Teknika Groupin

Cervi vahvistaa toimintaansa Uudellamaalla ostamalla Teknika Group Oy:n. Teknika Groupiin kuuluvat Tuloilma.com Helsinki Oy ja Kylmätehdas Oy Porvoosta. Solmittu yrityskauppa täydentää etenkin ilmanvaihdon korjausurakoinnin ja kylmätekniikan liiketoimintoja.

26.4.2023

Cervi kulkee työturvallisuudessa kohti maailman kärkeä

Työterveyslaitoksen koordinoima Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt vuosittaiset työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoilleen. 

Cervi on ollut mukana Nolla tapaturmaa -foorumissa vasta vuoden, mutta olemme tehneet ahkerasti henkilöstön kanssa työtä työturvallisuudesta huolehtimiseksi. Iloitsemmekin kovasti saamastamme tasoluokituksesta vuodelta 2022: Taso II – Kohti maailman kärkeä.

31.3.2023

Cervi jatkaa kasvua ja ostaa pirkanmaalaisen TMP-Ilmastointi Oy:n

Cervi laajentaa toimintaansa kotimaassa ostamalla Pirkanmaalla toimivan TMP-ilmastointi Oy:n. Yrityskaupallaan Cervi toteuttaa tämän vuoden kasvusuunnitelmiaan ja vahvistaa alueellista toimintaansa.

Bureau veritas

bureau veritas