Taloyhtiöiden vastuu sisäilman laadusta kasvaa

Kiinteistöliiton tuottamat vastuunjakotaulukot ovat päivittyneet. Vastuunjakotaulukoissa säädellään mikä osa kiinteistön hoidosta ja ylläpidosta kuuluu taloyhtiölle ja mikä osakkeenomistajalle ja ne perustuvat asunto-osakeyhtiölakiin. Uuden linjauksen mukaan taloyhtiön vastuulla ovat esimerkiksi kokonaisuudessaan ilmanvaihdon suodattimien vaihdot. Asukkaan kannalta tämä on hyvä asia, koska työ vaatii erikoisvälineitä ja osaamista, jota kaikilla asukkailla ei välttämättä ole. Vaikka yhtiöjärjestyksessä voidaan toki asiasta päättää toisinkin, on ammattilaisen tekemä suodattimien vaihto suositeltavaa.

Huonosti hoidettuna ilmanvaihtojärjestelmä ei toimi kunnolla ja sisäilman laatu heikkenee. Suodattimien tukkeutumisesta voi aiheutua esimerkiksi huomattavaa alipaineisuutta ja ilman kulkemista epäterveellisiä reittejä pitkin huoneistoon, kuten esimerkiksi rakenteista tai viemäreistä. Tukkoinen suodatin itsessään päästää myös pölyä läpi.

Vastuullisuus asia, jolla on suora merkitys ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, sekä energian kulutukseen. Edes yhtiöjärjestyksen määräykset eivät mitätöi mahdollista vahingonkorvausvastuuta. Aiheuttaja on aina velvollinen korvaamaan tahallisesti tai tuottamuksella aiheutuneen vahingon.

Helpotusta isännöitsijän arkeen huolenpitosopimuksella

Taloyhtiön kannalta vaivattominta on sopia säännöllisestä huollosta – varsinkin kun ilmanvaihdon suodattimien vaihto tulisi tehdä kahdesti vuodessa. Näin isännöitsijän ei enää tarvitse huolehtia aikatauluista, tarjouspyynnöistä, tilaamisesta tai asukastiedottamisesta. Cervin huolenpitosopimus on erittäin suosittu palvelu, jossa suoritamme huollot sovittuina väliaikoina tiedottamisineen kaikkineen. Huolenpitosopimuksia on tehty jo satoja kauttamme. Isännöitsijät, jotka ovat jo oivaltaneet sopimuksen arvon, pääsevät jatkossa helpolla!

Kiinnostaako sinua päästä hieman helpommalla?

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Huolenpitosopimus Puhdas sisäilma Uutinen

Uutisvirta

2.12.2025

Cervi ostaa Jusander Oy:n – vahvistaa LVI-eristyksen osaamista ja Etelä-Suomen palveluverkostoa

Cervi jatkaa kasvustrategiansa määrätietoista toteutusta ja ostaa pitkään toimineen LVI-eristyksen asiantuntijan, Jusander Oy:n. Yrityskauppa on Cervin kahdeksas vuonna 2025 ja vahvistaa konsernin osaamista erityisesti eristyksen, lämpö- ja kylmätekniikan kokonaisratkaisujen sekä toimitusvarmuuden saralla. Riihimäeltä käsin toimiva Jusander Oy työllistää 12 eristysalan ammattilaista, ja yhtiön liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2025 noin 1,5 miljoonaa euroa. Jusander palvelee laajasti […]

21.11.2025

Cervin joululahja Itämerelle

Cervillä työmme ytimessä on tuottaa asiakkaillemme parhaat mahdolliset olosuhteet – terveellisiä, puhtaita ja miellyttäviä sisäolosuhteita kaikkiin kiinteistöihin. Samoin haluamme omalla vastuullisuustyöllämme edistää puhtaampia ja terveempiä olosuhteita myös rakennetun ympäristön ulkopuolella. Siksi pitkäaikaiseksi tukikohteeksemme on valittu Itämeri ja sen hyvinvointi. Itämeri on yksi maailman herkimmistä merialueista – matala, vähäsuolainen ja kuormitukselle altis. Sen suojeleminen vaatii pitkäjänteistä […]

1.10.2025

Cervi laajentaa toimintaansa Kymenlaaksossa. Kylmähuolto Kalsea Oy ostaa AH-Coolin liiketoiminnan

Cervi-konserniin kuuluva Kylmähuolto Kalsea Oy on ostanut kouvolalaisen AH-Coolin liiketoiminnan, joka on palvellut asiakkaita kylmäalalla jo lähes 30 vuoden ajan. Yritysten yhdistyminen luo perustan entistä paremmalle asiakaspalvelulle sekä innovatiivisille ratkaisuille, jotka vastaavat Kymenlaakson alueen kasvaviin tarpeisiin. Kaupan myötä Cervi-konserni vahvistaa asemaansa alueella ja laajentaa palveluvalikoimaansa strategiansa mukaisesti.