Cervin uusi myyntijohtaja, Kari Ämmälä, tarjoaa asiakkaille vastaleivottua palvelua ilman kermakakkukuorrutuksia.

Cervin uutena myyntijohtajana on vuoden alussa aloittanut Kari Ämmälä. Kari siirtyi tehtäväänsä Greenstep Oy:n palveluksesta.

Kari Ämmälä, myyntijohtaja, Cervi

Kari on kokenut myynnin konkari ja on yli 30-vuotisen uransa aikana ehtinyt myymään niin tuotteita, kiloja, kappaleita, palveluita kuin myös huolto- ja palvelusopimuksiakin. Cervin palvelut koostuvat olosuhdetekniikan kokonaisuudesta, eli ilmanvaihdosta, jäähdytyksestä ja lämmityksestä. Nämä ovat energiatehokkuusvaatimusten ja vastuullisen kiinteistönpidon kannalta keskeisessä roolissa, ja näiden aiheiden pariin pääsyä Kari odottaa jo malttamattomana.

Cervin visiona on vahvistaa alueellista läsnäoloaan, ja Kari tulee vastaamaan Cervin myynnistä ja etenkin valtakunnallisten asiakkaiden osalta, tuoden siihen laajan osaamisensa. Aikaisempaa kokemusta hänellä on karttunut B2B-puolelta niin isoista kuin pienemmistäkin yrityksistä, ja myös kansainvälisiä yrityksiä ja isännöintitoimistoja on ollut hänellä asiakkainaan.

Kari on lisäksi tärkeä rooli koko Cervi Groupin myynnin kehittämisessä sekä sisäisesti että asiakkaiden suuntaan.  Cervi on konsernina kasvanut ja laajentunut voimakkaasti viimeisen vuoden aikana, ja uusia yrityksiä ja osaajia tulee jatkossakin liittymään mukaan. Tämä tarkoittaa asiakkaillemme mahdollisuuksia laajempaan palvelutarjontaan, ja palveluvalikoiman yhdenmukaistaminen onkin Cervin yksi lähiajan kärkihankkeita, missä Karikin on vahvasti mukana.

 ”Asiakkaat tarvitsevat myyjiä”

– Olen vakuuttunut siitä, että asiakkaat tarvitsevat myyjiä ja myyjän ammattitaitoa. Myyjät tulevat ja kertovat uutuuksista ja palveluista ja osaavat kertoa myös, mitä mikäkin maksaa ja pitävät asiakasta ajan tasalla.

Hän kertoo esimerkin uransa alkuajoilta, jolloin hän hoiti vaativaa pitkistä projekteista muodostuvaa asiakassuhdetta kuuden vuoden ajan. Siinä ehti olla vaikka minkälaista mutkaa matkassa, mutta käydessään viimeistä kertaa tapaamisessa, asiakas piti hänelle puheen, missä kiitti hyvästä työstä ja lahjoitti hänelle kiitokseksi kellon. Vaikka myyjästä voi tuntua, ettei asiakas pidä myyntipuheluista ja myyntitapaamisista, syntyy näistä kontakteista parhaimmillaan hyvä ja pitkäaikainen asiakassuhde, joka voi päättyä siihen ”kultakelloon”.

– Olen aina tähdännyt siihen, että myynti on pitkäjänteistä ja jatkuvaa, ja asiakas on tyytyväinen. Vastuullinen myyjä ei ylimyy, tarjoa tai tuputa asiakkaalle sopimattomia palveluita. Asiakastarpeen tunteminen ja sen kartoittaminen ja siihen oikean palvelun tarjoaminen on pääasia. En tarjoa kermakakkua kuorrutuksilla, joka on sisältä lässähtänyt, vaan juuri asiakasta varten leivottua palvelua.

Myynti ei kuitenkaan ole yksittäinen saareke Cervissä. Myyntityön merkityksellisyys korostuu paitsi myyntihenkilöiden tehtävässä, niin myös kaikissa asiakasrajapinnassa tapahtuvissa töissä. Roolista riippumatta lähes jokaisella Cerviläisellä osa tehtävää sivuaa aina myyntiä, koska asiakkaillemmehan palveluita tuotamme.

Yhteystiedot: Kari Ämmälä, p. 040 528 7447, kari.ammala@cervi.fi

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Töissä Cervillä Uutinen

Uutisvirta

1.10.2025

Cervi laajentaa toimintaansa Kymenlaaksossa. Kylmähuolto Kalsea Oy ostaa AH-Coolin liiketoiminnan

Cervi-konserniin kuuluva Kylmähuolto Kalsea Oy on ostanut kouvolalaisen AH-Coolin liiketoiminnan, joka on palvellut asiakkaita kylmäalalla jo lähes 30 vuoden ajan. Yritysten yhdistyminen luo perustan entistä paremmalle asiakaspalvelulle sekä innovatiivisille ratkaisuille, jotka vastaavat Kymenlaakson alueen kasvaviin tarpeisiin. Kaupan myötä Cervi-konserni vahvistaa asemaansa alueella ja laajentaa palveluvalikoimaansa strategiansa mukaisesti.

1.8.2025

Pekka Björkman nimitetty Cervin hankintajohtajaksi – vahvistamaan konsernin yhteistyötä, kilpailukykyä ja vastuullisuustavoitteita

Cervi on nimittänyt Pekka Björkmanin hankintajohtajaksi 4.8.2025 alkaen. Nimitys tukee konsernin strategista tavoitetta kehittää hankintatoimintaa entistä yhtenäisemmäksi, vastuullisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi. Hankintatoiminnalla on keskeinen rooli kasvavan konsernin kilpailukyvyn ja yhteistyön kehittämisessä.

21.7.2025

Cervi vahvistaa asemaansa ostamalla kylmätekniikan asiantuntijan Vakkakylmän

Cervi, on ostanut kaupan ja teollisuuden kylmätekniikkaan erikoistuneen Vakkakylmä Oy:n koko osakekannan. Tämä laajentaa Cervi-konsernin palveluvalikoimaa ja markkina-asemaa Varsinais-Suomessa ja Etelä-Satakunnassa, samalla vahvistaen sen mahdollisuuksia tarjota energiatehokkaita ja innovatiivisia ratkaisuja asiakkailleen.