18.4.2017 Osana Cerviä

Nuohooja Janne Ilvonen

”Olen katoilla kuin kotonani”

”Ne, jotka eivät tunne tätä ammattia, kysyvät, tekeekö nuohooja ilmanvaihtotöitäkin. Kyllä vain! Töihini kuuluvat ilmanvaihtotyöt ja tulisijojen nuohoaminen. Nuohoojan työ on käsityöläisammatti, jossa näkee oman kätensä jälkeen. Se on minulle tärkeää.

En haluaisi tehdä puhdasta toimistotyötä. On pakko päästä liikkumaan, touhuamaan ja likaamaan käsiä. Liikun katoilla kuin kotonani.

Toki pidämme turvalaitteista tarkkaa huolta. Käytämme aina katolla valjaita. Haluamme olla myös työturvallisuudessa edelläkävijöitä.

Olen kulkenut nuohooja-isäni mukana kesätöissä 13-vuotiaasta asti. Pesin venttiileitä ja opin muilta perustyöt.

Se mitä tehdään, tehdään kunnolla.

Isäni omistautui työlleen. Hänellä oli tapana sanoa, että se mitä tehdään, tehdään kunnolla, vaikka työpäivä vähän venyisikin. Isälle oli myös tärkeää, että ihmisiä tervehditään.

”Vaikka et tuntisi ihmistä, päätä ei saa kääntää pois”, hän sanoi.

Kun olin armeijassa, minulle soitettiin, että olisi töitä tarjolla, kun pääsen pois. Siitä se lähti. Menin töihin ja myöhemmin hankin kahden vuoden oppisopimuksessa nuohoojan ammattitutkinnon. Vaikka olin jo oppinut työssäni paljon, opin mittaamaan ja säätämään ilmavirtoja sekä lisää kiinteistöjen turvallisuustarkkailusta ja paloturvallisuudesta.

Työni alkaa aamulla puoli seitsemän ja loppuu kahden ja kuuden välillä. Juuri siitä tykkään. Ei kuljeta kellokortti kädessä.

Tällä hetkellä olen erityisen innostunut hormikartoitusten tekemisestä. Saa tutkia ongelmia ja ratkaista ne.

Tätä työtä tehdään pareittain, ja on tärkeää voida luottaa pariinsa. Kun tarpeeksi kauan tekee työtä yhdessä, avovaimon mielestä alkaa kuulostaa avioparilta…

Duunistani olen tykännyt aina, mutta on todella hienoa, kun tuntee esimiesten aidosti kannustavan ja haluavan auttaa. Se motivoi.”

Janne Ilvonen

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Osana Cerviä

Uutisvirta

30.9.2026

Cervi laajentaa teknisten eristysten palveluja Itä-Suomessa – Trekman Oy liittyy osaksi konsernia

Joensuulainen Trekman Oy liittyy osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppa vahvistaa Cervin teknisten eristysten osaamista ja paikallista palvelukykyä Pohjois-Karjalassa sekä täydentää konsernin valtakunnallista eristysliiketoimintaa. Cerviin kuuluu Joensuussa myös kylmä- ja lämpöpumpputekniikkaan erikoistunut Itä-Kylmä Oy.

28.9.2026

Modul-Kanava valittiin Orsapin vuoden toimittajaksi

Cerviin kuuluva Modul-Kanava Oy on saanut merkittävän tunnustuksen pitkäjänteisestä ja laadukkaasta yhteistyöstään. Palkinnon myöntänyt Orsap Oy on suomalainen meriteollisuuden toimittajayritys, joka toteuttaa vaativia laivojen sisustus- ja LVI-kokonaisuuksia sekä avaimet käteen -toimituksia kansainväliseen laivanrakennusteollisuuteen

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.