29.5.2017 Uutinen

Ilmanvaihtoalan uusi haastaja Cervi Talotekniikka Oy on kasvanut yli 300 % tammi–toukokuussa

Helsinkiläisen ilmanvaihtoalan yrityksen Cervi Talotekniikka Oy:n liikevaihto kasvoi tammi–toukokuussa 300 % verrattuna vuoden takaiseen. Cervi uudistaa rohkeasti alan käytäntöjä ja tähtää Suomen johtavaksi ilmanvaihtoalan yritykseksi.

Cervi on vuodessa kasvanut yhdeksän hengen työntekijästä 50 ilmanvaihdon ammattilaisen yritykseksi. Henkilöstön määrä on kasvanut viimeisen 12 kuukauden aikana 430 %. Laajoista investoinneista huolimatta Cervi onnistui pitämään liiketuloksensa positiivisena.

”Alan markkinatilanne näyttää erittäin hyvältä. Uskomme kovan kasvumme jatkuvan. Palvelujen kasvavaan kysyntään on vaikuttanut myös se, että kiinteistöjen ilmanvaihtoon kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota muun korjausrakentamisen yhteydessä. Kehitämme jatkuvasti Cervin palvelutarjontaa vastaamaan myös kasvavaan energiaratkaisujen kysyntään. Erityisesti suurasiakkaamme ovat olleet tässä kehitystyössä tiiviisti mukana”, sanoo Cervi Talotekniikka Oy:n hallituksen puheenjohtaja Karl Jensen.

”Liikevaihtomme tulee kasvamaan tänä vuonna yli 100 %. Tilauskantamme on kasvanut vakaasti ja myös kohteiden keskimääräinen koko on kasvanut tasaisesti. Tulemme julkistamaan lähiaikoina merkittäviä uusia sopimuksia ja kohteita, kertoo Cervi Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Petri Valve.

”Cervi on digitalisoinut liiketoiminta-prosessit ja aloittanut liittymisen ISO 9001:2015 laatujärjestelmään Bureau Veritaksen ohjauksessa. Sertifiointiprosessi saataneen valmiiksi 2017 syksyllä” jatkaa Petri Valve.

 

Haastattelupyynnöt ja lisätietoja:

Toimitusjohtaja Petri Valve, Cervi Talotekniikka Oy

GSM 0400 435 447, petri.valve@cervi.fi

Hallituksen puheenjohtaja Karl Jensen, Cervi Talotekniikka Oy

GSM 0400 878 666, karl.jensen@cervi.fi

www.cervi.fi

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.

2.7.2026

Cervi laajenee Ouluun – KylmäCenterin liiketoiminta osaksi valtakunnallista kylmä- ja olosuhdetekniikan verkostoa

Cervi on ostanut oululaisen KylmäCenter Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa Cervin kylmä- ja olosuhdetekniikan osaamista ja tuo yhtiön palvelut ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomeen. KylmäCenteristä tulee osa Cervin valtakunnallista kylmäpalveluverkostoa. KylmäCenter on tunnettu kylmälaite-, lämpöpumppu- ja jäähdytysratkaisujen asiantuntija, jonka asiakkaita ovat yritykset, kiinteistöt ja julkisen sektorin toimijat Oulun alueella. Yrityskauppa on Cerville merkittävä alueellinen avaus, ja Oulu on […]

1.7.2026

Cervi nostaa eristykset uudeksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi – eristysliiketoiminnan liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon

Cervi vahvistaa asemaansa suomalaisen olosuhdetekniikan asiantuntijana tekemällä merkittävän panostuksen eristysliiketoimintaan. Konserni rakentaa teknisistä eristyksistä uuden strategisen liiketoiminta-alueen, jonka kasvua vauhdittavat Hewaco Oy, Eristyspalvelu Kaasalainen Oy ja PPE Service Oy liiketoimintojen liittyminen osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppojen myötä Cervin eristysliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon ja konserni vahvistaa asemaansa alan merkittävänä valtakunnallisena toimijana.