17.10.2017 Osana Cerviä

Cervin Mestariopistossa jaettiin Cervin Huippujengille kiireentappoaseet

mestariopiston_penkilla

Cervin kesän kynnyksellä pidetyssä työkyselyssä todettiin kaikilla osa-alueilla, että Cervin Huippujengiläiset ovat tyytyväisiä sekä omaan, että toimihenkilöiden työhön. Iloksemme jopa tiedottaminen oli vahvasti ”vihreällä”. Toki kehittämistäkin löytyi.

Kiireen tuntu ja oman työn suunnittelu oli oranssilla, joten oli selvää mihin halusimme tarttua heti ja mitä halusimme kehittää. Avuksi kutsuttiin Ajanhallinnan kouluttaja ja Kulttuurimuutoksen toteuttaja Juha Wiskari. Hän on kirjoittanut  työajan tuloksellista ajanhallintaa käsittävän teoksen ”kiireentappoase”.

Koulutuksessa mentiin suoraan asiaan. Kartoitimme oman työmme aikasyöppöjä ja mietimme niiden tärkeyttä ja toisaalta mielekkyyttä työn kannalta. Mietimme, mitkä asiat edistävät ja mitkä toisaalta syövät tuottavuuttamme. Keskustelimme ennakkosuunnittelun merkitystä ajanhallinnan kannalta. Tavoitteenamme on aina saada kerralla ja laadukkaasti asiat kuntoon, muuten kärsii asiakas, tekijä ja tietysti yritys sekä jonka maine saa myös kolauksen,

Saimme koulutuksesta hyvät työkalut suunnitella työtämme ja laittaa prioriteetit kuntoon. Tavoitteemme on saada kiiren tuntu taltutettua.

Cervi mestariopisto

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Osana Cerviä

Uutisvirta

30.9.2026

Cervi laajentaa teknisten eristysten palveluja Itä-Suomessa – Trekman Oy liittyy osaksi konsernia

Joensuulainen Trekman Oy liittyy osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppa vahvistaa Cervin teknisten eristysten osaamista ja paikallista palvelukykyä Pohjois-Karjalassa sekä täydentää konsernin valtakunnallista eristysliiketoimintaa. Cerviin kuuluu Joensuussa myös kylmä- ja lämpöpumpputekniikkaan erikoistunut Itä-Kylmä Oy.

28.9.2026

Modul-Kanava valittiin Orsapin vuoden toimittajaksi

Cerviin kuuluva Modul-Kanava Oy on saanut merkittävän tunnustuksen pitkäjänteisestä ja laadukkaasta yhteistyöstään. Palkinnon myöntänyt Orsap Oy on suomalainen meriteollisuuden toimittajayritys, joka toteuttaa vaativia laivojen sisustus- ja LVI-kokonaisuuksia sekä avaimet käteen -toimituksia kansainväliseen laivanrakennusteollisuuteen

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.