2.11.2018 Uutinen

Cervi Talotekniikka Oy tähtää johtavaksi valtakunnalliseksi toimijaksi yhdessä Saari Partnersin kanssa

cervi ja saari yhteistyö

Cervi Talotekniikka on vuodessa kasvanut orgaanisesti 1,5 miljoonasta eurosta 4 miljoonaan ja kiihdyttää nyt kasvua Saari Partnersin kanssa.

Tavoitteena on laajentaa Cervin erikoisosaaminen energian, sisäilman laadun ja asumisviihtyisyyden osalta koko Suomeen. Kumppanuus mahdollistaa isompia satsauksia toimitusvarmuuteen ja  -nopeuteen sekä palvelun laadun kehittämiseen

Cervin yrittäjät, toimitusjohtaja Petri Valve ja myyntijohtaja Karl Jensen, jatkavat nykyisissä tehtävissään ja yrityksen merkittävinä omistajina.

”Cervin tiimi, yrityskulttuuri ja yrityksen huima kasvu vakuuttivat meidät”, sanoo Saari Partnersin toimitusjohtaja Ben Wrede. “Tiimi on toiminut alalla menestyksekkäästi jo vuosia, ja yrityksessä on vahva ja innostava kehittämisen kulttuuri. Digitalisaatiossa on tähänkin mennessä edetty hyvin, mutta nyt on mahdollista ottaa vielä isompia askeleita eteenpäin sekä asiakaskokemuksen parantamisessa että uusien teknologioiden hyödyntämisessä.“

”Saaren sijoituksen myötä kaksi huipputiimiä ovat löytäneet toisensa. Meille tärkeintä oli saada sellainen kasvun kumppani, joka ymmärtää, että arvokkainta yrityksessä ovat sen ihmiset.  Uskomme, että nyt alkava yhteistyö on sekä yritykselle että koko Cervin Huippujengille erinomainen asia”, summaa Petri Valve.

”Palvelualan yrityksissä brändi on yhtä kuin yrityksen ihmiset. Cervissä on hyvä tekemisen meininki, ja nyt brändin tehtävänä on tuoda kulttuuri näkyväksi myös yrityksen ulkopuolelle. Tavoitteena on tehdä Cervistä alansa paras työnantajabrändi”, sanoo Mia Sirkiä Saari Partnersilta.

Cervi hakee tulevaa kasvua sekä orgaanisesti että yritysostoin. Vuoden 2018 liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 6 miljoonaan euroon ja tuloksen odotetaan olevan positiivinen.

Digitalisaatio nostaa ilmanvaihtoalan uudelle tasolle

Cervi on oman alansa markkinajohtaja Suomessa. Se työllistää 100 työntekijää pääkaupunkiseudun ja Pirkanmaan alueilla. Yhtiön palveluihin kuuluvat muun muassa kuntotutkimukset, kartoitukset, puhdistukset, ilmanvaihdon säätäminen ja huolto. Uuden kumppanuuden yhtenä tavoitteena on vahvistaa Cervin asemaa kokonaisvaltaisena ilmanvaihtopalveluiden toimittajana.

”Olemme erityisen ylpeitä siitä, kuinka olemme onnistuneet luomaan digitaalisen ympäristön oman toiminnan parantamiseksi”, kertoo myyntijohtaja Karl Jensen. ”Olemme panostaneet toiminnan automatisointiin mutta merkittävästi myös asiakaskommunikaatioon, eli siihen, että jopa reaaliajassa voimme pitää asiakkaat tietoisina siitä, missä mennään ja mitä tapahtuu seuraavaksi.”

Cervin tavoitteena on jatkaa vahvaa panostusta digitalisaatioon. Anturointia ja ilmanvaihtojärjestelmien älyä ja itseohjautuvuuta lisäämällä voidaan tulevaisuudessa yhä tehokkaammin parantaa sisäilman laatua ja lisätä energiatehokkuutta.

 

Saari luo menestystä yhteisönsä vahvuuksilla. Osaamisella, kokemuksella ja omistautumisella. Sijoituskohteemme ovat kumppaneita joiden uskomme eniten hyötyvän avustamme. Toimimme luotsina yritysten kasvun kriittisellä taipaleella täydentämällä kumppaneidemme vahvuuksia ja tarjoamalla voimavarat menestykseen. Saari luo edellytykset yrityksen vahvistamiseen ja luotsaamiseen seuraavalle menestyksen tasolle. Lisätietoja: www.saaripartners.fi

Cervi Talotekniikka. Missiomme on olla asiakkaille paras ilmanvaihdon kumppani. Haluamme ymmärtää aidosti asiakkaan tarpeet ja tuoda heille ratkaisuja ja palveluja, joilla parannamme ilman laatua ja siten elämänlaatua. Taloudellisen säästön lisäksi säästyy energiaa ja luonnonvaroja, ja hiilijalanjälki pienenee.www.cervi..fi

 

Lisätietoja:

Mia Sirkiä, Saari Partners, puh 040 860 0240
Petri Valve, Cervi Talotekniikka Oy, puh 0400 435 447

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

26.8.2026

llmanvaihtoyrityksestä valtakunnalliseksi olosuhdetekniikan konserniksi – Cervi ylitti 100 miljoonan euron liikevaihdon

Ilmanvaihtoalan yrityksenä aloittanut Cervi on kasvanut reilussa vuosikymmenessä valtakunnalliseksi olosuhdetekniikan konserniksi. Viimeisimpien yrityskauppojen myötä konsernin liikevaihto ylitti jo kesällä 100 miljoonan euron rajan, ja nyt Cervi on noussut jo yli 120 miljoonan euron tasolle. Samalla yhtiö on saavuttanut etuajassa tavoitteen, joka asetettiin Interan tullessa Cervin pääomistajaksi vuoden 2022 lopussa, ja on hyvässä vauhdissa kohti seuraavia kasvutavoitteitaan.

24.8.2026

Yhdessä olemme enemmän: kolme Cervi-yhtiötä, kaksi kohdetta ja yksi yhteinen tavoite 

Kolme Cervi-yhtiötä yhdisti osaamisensa Leikkipuisto Nuolen ja Leikkipuisto Munkin talotekniikan toteutuksessa Helsingissä. Kahdessa energiatehokkaassa kohteessa maalämpö-, putkisto-, ilmanvaihto-, jäähdytys- ja eristysratkaisut muodostivat yhden hallitun kokonaisuuden.

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.