Hyvä sisäilma on monen asian summa – toimivan ilmanvaihdon lisäksi merkitystä on muun muassa materiaalivalinnoilla ja lämpötilalla

Laadukkaan sisäilman peruspilari on riittävä ja hyvä ilmanvaihto. Sisäilmaan vaikuttavat kuitenkin myös monet muut tekijät, joihin on helppo itse vaikuttaa. Hyvä sisäilma on sekä terveys- että viihtyvyystekijä.

Puhdas ilma on merkittävä osa hyvinvointia, viihtyvyyttä ja jopa terveyttä. Suomessa ulkoilmaa pidetään yleisesti raikkaana ja puhtaana. Sisätiloissa vietetty aika on kuitenkin niin merkittävä, että kysymys sisäilman laadusta on erityisen tärkeä.

Sisäilmaan onkin viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota ja hankkeita julkisten tilojen sisäilman parantamiseksi on käynnistetty. THL:n, Työterveyslaitoksen ja Suomen Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan sisäilmaan liitetty oireilu on huomattavasti yleisempää työpaikoilla kuin kotona. Monella alalla koetaan sisäilmaan liitettyjä oireita ja olosuhdehaittoja.

Työpaikkojen lisäksi myös kotona on tärkeää kiinnittää huomiota laadukkaaseen sisäilmaan. Sisäilma on myös viihtyvyystekijä, joka vaikuttaa siihen, miten sisäilma koetaan. Viihtyvyyteen vaikuttavat ainakin ilmanlämpötila ja -kosteus, vedon tunne sekä erilaiset hajut.

Katso videolta, mitä ilmanvaihdon erikoisasiantuntijayritys Cervin Petri Valve kertoo puhtaasta sisäilmasta.

Mitkä asiat jokaisen tulisi kotona ottaa huomioon?

Hyvän sisäilman perusresepti on lopulta aika yksinkertainen ja säästää jopa energialaskussa. Lue alta seitsemän kohdan muistilista parempaan sisäilmaan.

Muistilista hyvään sisäilmaan

  • Siivoa säännöllisesti. Imuroi ja pyyhi tasot pölystä ja muusta liasta. Pesuaineilla lika irtoaa tehokkaasti, mutta älä käytä aineita liikaa ja vältä aineita, jotka sisältävät ärsyttäviä ainesosia tai voimakkaita tuoksuja.
  • Kiinnitä huomiota materiaalivalintoihin. M1-luokitus takaa turvalliset ja päästöttömät materiaalit, joista haihtuu mahdollisimman vähän mitään yhdisteitä huonetilaan. Huomioi tämä esimerkiksi maalia valittaessa. Luokitus koskee nykyään myös pehmustamattomia kalusteita.
  • Säädä sisälämpötila 20–22 asteeseen. Makuuhuoneessa lämpötila voi olla hieman tätäkin alhaisempi. Hieman alhaisempi huonelämpötila laskee myös energian kulutusta.
  • Tarkkaile ilmankosteutta. Etenkin, jos kodissasi on koneellinen ilmanvaihto, talvikuukausina on hyvä kevyesti kostuttaa ilmaa. Käytä kuitenkin ilmankostuttimia maltilla, liika kosteus voi kertyä rakenteisiin.
  • Minimoi vedon tunne. Vedon tunnetta syntyy, kun iho paikallisesti jäähtyy. Vetoisuutta pienentämällä myös huoneen lämpötilaa voidaan laskea, mikä laskee lämmitysenergian kulutusta. Vedon tunnetta voidaan vähentää ilmanvaihdon säädöillä ja hallitulla koneellisella ilmanvaihdolla.
  • Varmista, että suodattimet vaihdetaan säännöllisesti. Puhtailla ja laadukkailla suodattimilla pidät sisään tulevan tuloilma raikkaampana. Suodattimet on hyvä vaihtaa kokonaan kahdesti vuodessa. Taloyhtiöissä ilmanvaihdon suodattimien vaihto kuuluu Kiinteistöliiton vastuunjakotaulukon suositusten mukaan taloyhtiölle.
  • Tilaa ammattilainen puhdistamaan ilmanvaihtokanavat vähintään 7 vuoden välein. Samalla ammattilainen tarkastaa koneellisen ilmanvaihdon riittävän tehon ja tekee tarvittaessa muita huoltotöitä. Puhtaat ilmanvaihtokanavat näkyvät sisäilman laadun lisäksi myös pienempänä energian kulutuksena.

Lähde: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta / Sisäilma ja terveys: kehitys, nykytilanne, seuranta ja vertailu eri maiden sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puhdas sisäilma Uutinen

Uutisvirta

21.1.2025

Cervi ostaa Kylmä-Kariset Oy:n ja täydentää olosuhdetekniikan tarjontaansa Varsinais-Suomessa

Kylmä-Kariset Oy liittyy kasvavaan Cervi-konserniin, täydentäen Cervin olosuhdetekniikan tarjontaa kylmälaiteosaamisellaan. – Cerville on iso etu saada konserniin vahva, paikallinen kylmäalan erikoisasiantuntija myös Varsinais-Suomen alueelle. Näin tarjontamme kaikille yritysasiakassegmenteillemme kattaa sielläkin koko olosuhdepalvelujen repertuaarin ilmanvaihdosta ja lämmityksestä aina jäähdytykseen ja vaativaan kylmätekniikkaan, sanoo Petri Valve, Cervin yrityskaupoista vastaava johtaja. Kylmä Kariset Oy on vuonna 1998 perustettu lietolainen […]

31.12.2024

Cervi yhdistää Varsinais-Suomen liiketoiminnot Topi Riivari Oy:n kanssa

Cervi Varsinais-Suomen liiketoiminta yhdistyy Topi Riivari Oy:n kanssa. Kesästä asti samoissa tiloissa operoineet Cervi ja Topi Riivari Oy yhdistävät toimintonsa nyt myös virallisesti liikkeenluovutuksella. Liiketoimintaa jatketaan Varsinais-Suomessa Topi Riivari Oy:n nimissä, Cervin omistaessa yrityksen edelleen sataprosenttisesti. Yhdistyminen mahdollistaa laajempaa palvelua ja entistä vaikuttavampia ratkaisuja asiakkaittemme hyväksi. – Yksiköillämme on jo nyt paljon yhteisiä projekteja ja […]

22.11.2024

Mitä on korvausilma ja miksi se on tärkeää?

Puutteellinen korvausilma aiheuttaa vedon tunnetta, alipainetta ja ilmanlaadun heikkenemistä. Lue mitkä ovat merkkejä puutteellisesta korvausilmasta ja lataa käytännön vinkit sen lisäämiseksi.