3.2.2022 Uutinen

Vastuu kattotyöskentelyn turvallisuudesta ulottuu myös kiinteistön haltijoihin

Sateet, lehdet, lumi ja hämärä lisäävät riskejä niin teillä, jalkakäytävillä kuin pihoillakin kulkiessa, mutta aivan erityisesti silloin, kun liikutaan korkealla katoilla.

Talvi katolla.

Tulemme mielellämme kaikille turvallisille katoille!

Tikkaat, kulkusillat, lumiesteet ja niiden kunto ovat katolla liikkumisen ja siellä työn tekemisen kannalta ovat välttämättömiä ja näiden kunto syytä tarkistaa säännöllisesti. Cerviläiset liikkuvat joka päivä useilla katoilla, nuohoamassa, puhdistamassa ilmanvaihtohormeja tai asentamassa ilmanvaihtolaitteita. Käyntiemme yhteydessä havainnoimme usein paljon puutteita ja raportoimme niistä kiinteistön omistajalle.  Esimerkiksi tikkaat saattavat olla huonosti kiinnitettyjä, pahasti ruostuneita tai tarvittavia valjaiden kiinnityspisteitä – vaikkapa juoksuvaijereita ei ole.

Vastuu kattotyön turvallisuudesta ulottuukin näin myös kiinteistönomistajiin ja taloyhtiöiden hallituksiin. Kattoturvasta huolehtiminen varmistaa kaikkien katolla liikkuvien turvallisuuden, olipa kyseessä sitten nuhous, lumen pudotus tai räystäiden puhdistus.

Muistilista kiinteistön kattoturvallisuuteen

  • Talotikkaan tulee olla kestävä, kiinteästi asennettu sekä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti sijoitettu.
  • Kaikille katolla sijaitseville rakennuksen osille, kuten savupiipuille, ilmanvaihtolaitteille on järjestettävä tarkoituksenmukainen, katkeamaton ja yhtenäinen kulkutie.
  • Katon kaikkien turvavarusteiden tulee asennettuna kestää niille tarkoitettu kuorma, niiden tulee olla ilmaston rasituksia vastaan riittävän kestävät ja ne on tarkastettava ja huollettava säännöllisesti.
  • Erityisesti talven ja lumen painon rasitusten jälkeen turvavarusteet tulee tarkastaa huolella ennen seuraavaa käyttöä.
  • Yli kaksikerroksisen rakennuksen katolla, jonka kaltevuus on enemmän kuin 1:8, kattokulkutie tulee rakentaa kattosiltaa, lapetikasta, kattoporrasta, askeltasoja ja jalkatukia tarkoituksenmukaisesti käyttäen.
  • Rakennus, jonka korkeus ylittää 9 m, tulee varustaa turvaköysien kiinnitysrakentein. Mieluiten myös matallimmissa taloissa.
Kattoturvallisuus

Olethan yhteydessä, jos mietityttää milloin teidän kiinteistössänne on viimeksi tarkastettu katon turvavarusteet ja -laitteet.

Lähde: Nuohousalan keskusliitto

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

19.5.2025

Cervi laajentaa toimintaansa Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa – KS-Lämpö liittyy konserniin

Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa toimiva KS-Lämpö liittyy Cervi-konserniin. –Yrityskauppa tukee energia- ja jäähdytyspalvelujen kokonaisuuttamme ja samalla laajentaa toiminta-aluettamme kattamaan Itä-Suomen, kertoo Petri Valve, Cervin yrityskaupoista vastaava johtaja. Vuonna 2008 perustetun KS-Lämmön palvelualueeseen kuuluvat Imatra, Lappeenranta, Kouvola ja Kotka lähialueineen. Yritys tarjoaa asiakkailleen energiatehokkaita lämmitys- ja viilennysratkaisuja vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla. KS-Lämpö myy, asentaa ja huoltaa maalämpöpumppuja, […]

7.5.2025

Varsinais-Suomen LVI-Eristys osaksi Cervin kasvustrategiaa

Cervi laajentaa energiatehokkuuden palvelutarjontaa.  Cervi on hankkinut talotekniikan eristystöihin erikoistuneen Varsinais-Suomen LVI-Eristys Oy:n. Yrityskauppa vahvistaa Cervin asemaa energiatehokkaan olosuhdetekniikan kokonaistarjoajana mikä mahdollistaa entistä kattavammat palvelut kaikille Cervi-konsernin asiakkaille.  Varsinais-Suomen LVI-Eristys on kasvanut nopeasti eristysalan merkittäväksi toimijaksi Varsinais-Suomessa ja se on tunnettu erikoisosaamisestaan. Heidän tarjontaansa kuuluu laaja valikoima talotekniikan eristyspalveluita, jotka kattavat muun muassa vesijohto- ja […]

2.5.2025

Cervi on mukana VEENCE-tutkimushankkeessa

Vasta käynnistyneen VEENCE-tutkimushankeen tavoitteena on luoda uusia ratkaisuja vanhemman rakennuskannan ilmanvaihto- ja energiatehokkuushaasteisiin Lukuisat vanhemmat rakennukset Suomessa kärsivät merkittävistä ilmanvaihto-ongelmista, jotka heikentävät niiden kuntoa, energiatehokkuutta ja sisäilman laatua. Suurimmat haasteet löytyvät korvausilmanvaihdon puutteista, poistoilmanvaihdon energiatehottomuudesta sekä huoltotarpeiden laiminlyönneistä. VEENCE-tutkimushanke on askel kohti energiatehokkaampaa ja terveellisempää rakennuskantaa. Hankkeen tavoitteena on tutkia ja luoda ilmanvaihtoratkaisuja, jotka tukevat […]