1.9.2023 Uutinen

Cervi vahvistaa hallintoaan – talousjohtajaksi Sami Karppi.

Sami Karppi

Cervin talousjohtajaksi on nimitetty 1.9.2023 alkaen KTM, CFA Sami Karppi.

Cervi Group on nopeasti kasvava ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen keskittyvä toimija, jonka tavoitteena on tuoda asiakkaittensa käyttöön alan uusimmat ilmanvaihdon energiansäästö- ja modernisointiratkaisut. Taloustiimin vahvistamisella pystymme varmistamaan entistä vahvemman tuen nykyiselle liiketoiminnalle ja uusille konserniyhtiöille.

– Strategiamme on edelleen kasvaa vahvasti ja laajentua maantieteellisesti. Olemmekin iloisia saadessamme Samin osaamisen mukaan hänen toimittuaan pitkään vastaavanlaisissa tehtävissä, kertoo Cervin toimitusjohtaja ja Samin esihenkilö Petri Valve.

Sami tulee vastaamaan koko Cervi Groupin taloudesta ja tuo vahvan osaamisensa sekä orgaanisesti että yritysostoin kasvavan yhtiön taloushallintoon ja sen kehittämiseen.

­– Cervi on todella mielenkiintoisessa kasvuvaiheessa ja odotan innolla pääsyä mukaan Cervin vauhdikkaaseen menoon ja kehittämään yhtiötä. Tutustuttuani yritykseen ennakkoon, olen ollut vaikuttunut, kuinka hyvin ja laadukkaasti Cervi on lyhyessä ajassa pystynyt toteuttamaan kasvustrategiaansa, sanoo Sami Karppi.

Samilla on vahva kokemus pääomasijoittajaomisteisten (Industri Kapital, Triton, Sponsor, Altor ja Korona) kasvuyrityksen talousjohtamisesta Ernst & Youngissa, SOK:lla, Suomen Lähikaupassa, Realiassa, Pilke Päiväkodeissa sekä Nordic Sports Brands-konsernissa. Hän on sekä kokenut analyytikko että liiketoiminnan kehittäjä.

– Hienoa päästä viemään Cerviä seuraavaan kokoluokkaan. Uskon että oma tausta tuo tukea kasvustrategian toteuttamiseen, kertoo Sami odotuksistaan uudessa tehtävässä.

Lisätiedot

Sami Karppi
talousjohtaja
p. 040 566 0350, sami.karppi@cervi.fi

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.

2.7.2026

Cervi laajenee Ouluun – KylmäCenterin liiketoiminta osaksi valtakunnallista kylmä- ja olosuhdetekniikan verkostoa

Cervi on ostanut oululaisen KylmäCenter Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa Cervin kylmä- ja olosuhdetekniikan osaamista ja tuo yhtiön palvelut ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomeen. KylmäCenteristä tulee osa Cervin valtakunnallista kylmäpalveluverkostoa. KylmäCenter on tunnettu kylmälaite-, lämpöpumppu- ja jäähdytysratkaisujen asiantuntija, jonka asiakkaita ovat yritykset, kiinteistöt ja julkisen sektorin toimijat Oulun alueella. Yrityskauppa on Cerville merkittävä alueellinen avaus, ja Oulu on […]

1.7.2026

Cervi nostaa eristykset uudeksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi – eristysliiketoiminnan liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon

Cervi vahvistaa asemaansa suomalaisen olosuhdetekniikan asiantuntijana tekemällä merkittävän panostuksen eristysliiketoimintaan. Konserni rakentaa teknisistä eristyksistä uuden strategisen liiketoiminta-alueen, jonka kasvua vauhdittavat Hewaco Oy, Eristyspalvelu Kaasalainen Oy ja PPE Service Oy liiketoimintojen liittyminen osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppojen myötä Cervin eristysliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon ja konserni vahvistaa asemaansa alan merkittävänä valtakunnallisena toimijana.