2.12.2025 Uutinen

Cervi ostaa Jusander Oy:n – vahvistaa LVI-eristyksen osaamista ja Etelä-Suomen palveluverkostoa

Cervi jatkaa kasvustrategiansa määrätietoista toteutusta ja ostaa pitkään toimineen LVI-eristyksen asiantuntijan, Jusander Oy:n. Yrityskauppa on Cervin kahdeksas vuonna 2025 ja vahvistaa konsernin osaamista erityisesti eristyksen, lämpö- ja kylmätekniikan kokonaisratkaisujen sekä toimitusvarmuuden saralla.

Riihimäeltä käsin toimiva Jusander Oy työllistää 12 eristysalan ammattilaista, ja yhtiön liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2025 noin 1,5 miljoonaa euroa. Jusander palvelee laajasti Etelä-Suomen alueella ja on tunnettu korkeatasoisesta LVI-eristysosaamisestaan sekä teknisesti vaativien kohteiden toteuttamisesta. Yhtiön asiakkaita ovat teollisuuden, talotekniikan ja rakennusalan toimijat.

Vaikka Jusander siirtyy yrityskaupan myötä Cervin omistukseen, yhtiö jatkaa toimintaansa entisellä nimellään ja totutulla palvelumallilla. Työntekijät ja asiakassuhteet säilyvät muutoksessa ennallaan, ja Jusander toimii jatkossakin omana erikoistuneena yksikkönään.

Toimitusjohtajien kommentit

Cervi Oy:n toimitusjohtaja Jarno Hacklin:
”LVI-eristys on ratkaiseva osa kokonaisolosuhteiden onnistumista – aina energiatehokkuudesta sisäilman laatuun. Jusanderin asiantuntijuus täydentää erinomaisesti Cervin palvelukokonaisuutta ja mahdollistaa entistä laajempien, integroituja palveluja vaativien hankkeiden toteuttamisen Etelä-Suomessa. Yrityskauppa on meille tärkeä askel strategisessa kasvussamme ja vahvistaa sekä osaamista että resurssiemme syvyyttä.”

Jusander Oy:n toimitusjohtaja Jussi Herranen:
”Cervi on voimakkaasti kehittyvä talotekniikan toimija, ja meille oli tärkeää löytää kumppani, joka arvostaa eristysosaamista ja pystyy tarjoamaan henkilöstöllemme hyvät kehittymismahdollisuudet.  Meille on tärkeää, että asiakkaille voidaan tarjota jatkossakin luotettavaa ja laadukasta palvelua. Cerviin liittyminen antaa hyvän pohjan kehittää osaamistamme ja toimintaamme entistä laajemmassa ympäristössä.”

Yrityskaupan taustaa

Cervi on panostanut viime vuosina erityisesti palveluverkoston laajentamiseen sekä kokonaisvaltaisiin olosuhdetekniikan ratkaisuihin. Vuonna 2025 toteutetut yrityskaupat ovat vahvistaneet konsernin asemaa kattavan talotekniikan, jäähdytyksen, lämmityksen ja ilmanvaihdon asiantuntijana.

Jusander Oy:n mukaantulo täydentää erityisesti LVI-eristykseen liittyvää osaamista. Eristysratkaisut ovat kriittinen osa energiatehokkuutta ja järjestelmäkokonaisuuksien toimivuutta, ja niiden merkitys korostuu sekä uudisrakentamisessa että korjaushankkeissa.

Lisätietoja

Jarno Hacklin
Toimitusjohtaja, Cervi Oy
jarno.hacklin@cervi.fi
p. 040 864 4401

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

20.4.2026

20 vuotta Keski-Uudenmaan Ilmastointia – luotettavaa tekemistä ja vahvaa asiantuntemusta

Keski-Uudenmaan Ilmastointi täyttää tänä keväänä 20 vuotta, ja yksi asia kertoo yrityksen tekemisestä enemmän kuin mikään muu: yksikään urakka ei ole valmistunut myöhässä vuodesta 2006 alkaen.

17.4.2026

“Tuntui heti, että nämä ovat meidän äijiä” – kolmen sukupolven Kylmäset löysi Cervistä uuden kasvun vaiheen

Kun perheyritystä on rakennettu yli 50 vuotta, päätökset eivät synny kevyesti. Kylmäset Oy:n toimitusjohtaja Niilo Mäkinen on kasvanut yrityksen mukana kirjaimellisesti – työmaalta johtoon. Siksi myös päätös liittyä Cerviin oli enemmän kuin liiketoimintaratkaisu: se oli jatkumo tarinalle, joka alkoi jo vuonna 1969. Työmaalta toimitusjohtajaksi – yrittäjyys kasvoi tekemisen kautta Kylmäsetin tarina alkaa Niilon isoisästä, joka […]

8.4.2026

Cervi laajenee Lahteen – vahvistaa valtakunnallista asemaansa olosuhdetekniikan edelläkävijänä

Cervi jatkaa kasvuaan ja laajentaa toimintaansa Päijät-Hämeeseen. Lahden alueella Cerviin liittyvät ilmanvaihtoalan yritykset Albek Oy ja Etelä-Suomen IV-Huolto Oy, jotka tuovat mukanaan vahvaa paikallista osaamista sekä pitkän kokemuksen ilmanvaihtojärjestelmien huollosta ja puhdistuksesta.