Cervi ottaa askeleen kohti valtakunnallistumista ja ostaa Kokkolan Kylmäpalvelu Oy:n

Cervi laajentaa toimintaansa Pohjanmaalle ostamalla Kokkolan Kylmäpalvelu Oy:n. Yrityskauppa on osa Cervin strategian mukaista valtakunnallistumista. Samalla Cervi vahvistaa etenkin teollisen palveluiden liiketoimintaansa.

Solmittu yrityskauppa on paitsi laajentuminen kokonaan uudelle maantieteelliselle alueelle, niin myös merkittävä täydennys teollisen kylmäosaamisen saralla.

– Kokkolan Kylmäpalvelu on kokenut ja arvostettu kylmäalan urakoinnin ja huoltotoimintojen osaaja. Saamme jälleen liitettyä hienon luottotiimin Cervi-perheeseen yhteisen emoyhtiön alle, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.

Markkinoilla on ollut selkeä aukko Cervin tyyppiselle merkityksellistä työtä tekevälle erikoisasiantuntijalle, joka kykenee tuottamaan asiakkailleen energiatehokkaita ilmanvaihto- ja jäähdytysratkaisuja.

–Emme mene tekniikka edellä, vaan pidämme asiakkaat ja heidän liiketoimintansa kannalta kriittisten järjestelmien energiatehokkuuden palveluittemme keskiössä ja tarjoamme kullekin asiakkaalle sen mukaiset ratkaisut, Valve jatkaa.

– On ilo liittyä mukaan Cervi-konserniin. Yhdistämällä resurssejamme voimme kehittää ja tarjota vastuullista erikoisasiantuntijapalvelua entistä laajemmin, kertoo Kokkolan Kylmäpalvelun toimitusjohtajaksi nouseva Petri Jaaksi. Samaa mieltä ovat yhtiön johdossa ja asiantuntijoina jatkavat Hannu Torppa ja Stefan Wargh, todeten samalla yrityskaupan olevan hyvä hetki siirtää vetovastuuta nuoremmalle polvelle, kun jatketaan yhtiön kehittämistä seuraavalle tasolle.

Yrityskaupassa Kokkolan Kylmäpalvelu liittyy osaksi Cervi-konsernia ja jatkaa toimintaansa nykyisen nimensä alla. Kokkolan Kylmäpalvelun työntekijät jatkavat nykyisen työnantajansa palveluksessa kuten ennenkin.

– Teollisuuteen erikoistunut kylmäosaaminen on hieno vahvistus Cervin tarjontaan ja tuo mahdollisuuden laajentua kokonaan uudenlaisiin asiakkuuksiin, Valve kertoo.

Lisätiedot:

Petri Valve, Cervi Talotekniikka Oy, toimitusjohtaja, p. 040 043 5447, petri.valve@cervi.fi

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jäähdytys ja kylmätekniikka Uutinen

Uutisvirta

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.

2.7.2026

Cervi laajenee Ouluun – KylmäCenterin liiketoiminta osaksi valtakunnallista kylmä- ja olosuhdetekniikan verkostoa

Cervi on ostanut oululaisen KylmäCenter Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa Cervin kylmä- ja olosuhdetekniikan osaamista ja tuo yhtiön palvelut ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomeen. KylmäCenteristä tulee osa Cervin valtakunnallista kylmäpalveluverkostoa. KylmäCenter on tunnettu kylmälaite-, lämpöpumppu- ja jäähdytysratkaisujen asiantuntija, jonka asiakkaita ovat yritykset, kiinteistöt ja julkisen sektorin toimijat Oulun alueella. Yrityskauppa on Cerville merkittävä alueellinen avaus, ja Oulu on […]

1.7.2026

Cervi nostaa eristykset uudeksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi – eristysliiketoiminnan liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon

Cervi vahvistaa asemaansa suomalaisen olosuhdetekniikan asiantuntijana tekemällä merkittävän panostuksen eristysliiketoimintaan. Konserni rakentaa teknisistä eristyksistä uuden strategisen liiketoiminta-alueen, jonka kasvua vauhdittavat Hewaco Oy, Eristyspalvelu Kaasalainen Oy ja PPE Service Oy liiketoimintojen liittyminen osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppojen myötä Cervin eristysliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon ja konserni vahvistaa asemaansa alan merkittävänä valtakunnallisena toimijana.