Cervi vahvistaa asemaansa suomalaisen olosuhdetekniikan asiantuntijana tekemällä merkittävän panostuksen eristysliiketoimintaan. Konserni rakentaa teknisistä eristyksistä uuden strategisen liiketoiminta-alueen, jonka kasvua vauhdittavat Hewaco Oy, Eristyspalvelu Kaasalainen Oy ja PPE Service Oy liiketoimintojen liittyminen osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppojen myötä Cervin eristysliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto nousee lähes 15 miljoonaan euroon ja konserni vahvistaa asemaansa alan merkittävänä valtakunnallisena toimijana.

Cervillä on jo ennestään vahvaa eristysalan osaamista konserniyhtiöidensä Jusander Oy ja Varsinais-Suomen Eristyspalvelu Oy kautta. Uusien yrityskauppojen myötä konserni rakentaa näiden rinnalle valtakunnallista verkostoa, joka yhdistää paikalliset erikoisosaajat yhteisen kasvun, yhteistyön ja kehityksen ympärille.
Tekniset eristykset ovat nousseet yhä tärkeämpään rooliin energiatehokkuuden, kiinteistöjen olosuhteiden hallinnan ja taloteknisten järjestelmien suorituskyvyn kannalta. Samalla niiden merkitys osana kiinteistöjen koko elinkaaren hallintaa kasvaa jatkuvasti.
– Eristykset eivät ole enää talotekniikan viimeinen työvaihe, vaan keskeinen osa toimivaa olosuhdetekniikkaa. Ne vaikuttavat suoraan energiatehokkuuteen, järjestelmien toimivuuteen ja kiinteistöjen olosuhteisiin. Siksi haluamme nostaa eristysliiketoiminnan yhdeksi Cervin strategisista liiketoiminta-alueista, sanoo Cervin toimitusjohtaja Jarno Hacklin.
Hacklinin mukaan Cervi on jo rakentanut valtakunnallista asemaa ilmanvaihdossa, kylmätekniikassa, jäähdytyksessä ja energiaratkaisuissa. Nyt samaa kasvumallia sovelletaan eristysalaan.
– Emme lähde rakentamaan eristysliiketoimintaa tyhjästä. Meillä on jo vahvaa osaamista Jusanderin ja Varsinais-Suomen Eristyspalvelun kautta. Nyt otamme seuraavan askeleen ja kokoamme näistä yrityksistä valtakunnallisen eristysliiketoiminnan, jolla on merkittävä asema markkinassa. Yhdessä pystymme luomaan kasvua ja synergioita esimerkiksi resurssien, hankintojen ja keskitettyjen tukipalveluiden kautta.
Suomen eristysala on edelleen vahvasti paikallinen ja suhteellisen pirstaloitunut toimiala. Cervin tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen verkosto, jossa paikallinen yrittäjyys, asiakastuntemus ja ammattiosaaminen yhdistyvät konsernin resursseihin, investointikykyyn ja valtakunnalliseen yhteistyöhön.
– Asiakkaat eivät enää osta yksittäisiä teknisiä järjestelmiä, vaan toimivia olosuhteita. Ilmanvaihto, jäähdytys, energiaratkaisut ja tekniset eristykset muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka vaikuttaa rakennusten toimivuuteen, energiatehokkuuteen ja käyttäjäkokemukseen. Haluamme olla kumppani, joka ymmärtää tämän kokonaisuuden valtakunnallisesti, Hacklin toteaa.
Yrityskauppojen myötä Cervi pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä laajempia palvelukokonaisuuksia, joissa ilmanvaihto, kylmätekniikka, energiaratkaisut ja tekniset eristykset muodostavat yhtenäisen olosuhdetekniikan kokonaisuuden.
Cervi Oy ja sen tytäryhtiöt muodostavat valtakunnallisen Cervi-konsernin, joka tarjoaa olosuhde- ja talotekniikan palveluita paikallisella otteella Etelä-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle asti.
Lisätietoja:
Jarno Hacklin, toimitusjohtaja, Cervi
p. 40 864 4401 jarno.hacklin@cervi.fi








