Cervivuosiltaan vanhin mestari kertoo

”Hulluhan sitä olisi, jos väittäisi, että Cervillä ei ole tehty oikeita asioita”, sanoo Mikko Koskinen, Cervityövuosiltaan vanhin cerviläinen.

”Jos vaikka vertaan ensimmäistä työpäivääni Cervillä, kun meitä oli työnjohtajan ja toimarin lisäksi vain minä ja työparini ja viime syksyn tiimipalaveriamme Helsingin jäähallilla, jossa meitä oli yli 60 henkilöä paikalla ja vielä parisen kymmentä etänä livestriimauksen välityksellä maakunnista, on ero järisyttävä.

Cervin kasvu näkyy arjessa

Cervin kasvu näkyy monella tavalla arjessa. Periaatteessa kaikki on muuttunut, vaikka oma työni onkin etupäässä samanlaista.

Digitalisointi on tuonut mukanaan todella paljon selkeyttä. Enää ei tarvitse olla mappien ja paperilappujen varassa, kun kaikki tarvittava on nopeasti saatavilla puhelimessa, tabletissa yms. Ennen saattoi autossa olla neljä erilaista mappia ohjeita ja tuntilistat tehtiin paperille. Lappuralli oli hirveä. Nyt kun on Saarat ja systeemit, on työn tekeminen selkeästi helpompaa.

Pidän myös siitä, että ajamme uusilla samanlaisilla autoilla, työvaatetus on siisti ja muutkin henkilökohtaiset tavarat pyritään pitämään ajan hengessä.

Kasvun myötä talon sisällä on eri työtehtäville löydetty omat ammattilaisensa kuten esimerkiksi lähiesimiehet. Tämä sujuvoittaa työasioiden hoitamista huomattavasti eikä yhden ihmisen tarvitse hallita kaikkia asioita yksin.

Huonona asiana kasvussa tulee mieleen ainoastaan se, että noin 30:nnen työntekijän kohdalla nimimuisti kapasiteetti loppui omasta päästä ????. On ihan mahdotonta tuntea enää firman jokaista työntekijää nimeltä, saati työtehtävältään. Siinä tunnen välillä tippuneeni kärryiltä.

Mestarina Mestariopistossa

Tulin yritykseen lokakuussa 2014. Minulla on rakennusalan koulutus, mutta Cervillä olen saanut mahdollisuuden kehittyä iv-alan ammattilaiseksi.

Ammattitaitoa on jo siinä määrin runsaasti, että olen Cervin Mestariopiston malliin kouluttanut ainakin kahdesta työparistani ykkösmiehet omiin tiimeihinsä. Siitä huomaa miten hyvin oma osaaminen on karttunut. Tykkään siitä, että saan haastavia tehtäviä ja edetä niissä itsenäisesti. Näin oppii tuntemaan koneita ja laitteita syvällisesti. Oppeja ja tietoa jaetaan myös työparin kanssa ja muidenkin cerviläisten kesken eri kanavia pitkin.

Itse olen käyttänyt sellaista sanontaa, että parhaiten oppii, kun olet yksin ihan pulassa. Joudut opettelemaan uusia asioita, soittelemaan ja selvittämään, eikä niin, että joku tekee puolestasi sen mitä et osaa. Asiakaslähtöinen työ Cervillä on kasvattanut minua myös ihmisenä paljon.

Päivät asuntopuolella ovat hyvin värikkäitä

Nykyään liikumme näkyvästi liikenteessä samanlaisella kalustolla ja samanlaisilla työvaatteilla. Asiakkaat tunnistavat meidät ja luottavat meihin. Tämä on hyvä asia koska kentällä ollessani olen huomannut muutosta ihmisten yleisissä asenteissa. Ihmiset ovat tarkempia yksityisyydestään ja turvallisuudesta. Kodeissa on esimerkiksi valvontakameroita ja muita turvalaitteita. Nykyään vaaditaan paljon soittelua ja käyntien sopimista ennalta. Siinä myös asukkaille lähetettävät tiedotteet ovat tärkeässä roolissa. Ihmisiä kiinnostaa tietää kuka tekee, mitä tehdään ja miksi tehdään?

Päivät puhdistuspuolella ja asuntopuolella ovat kaiken kaikkiaan hyvin värikkäitä ja vauhdikkaitakin, mutta pääosin ihmiset ovat tyytyväisimpiä siitä, kun työt tehdään asunnoissa puhtaasti ja ripeästi.

Luottamus tulevaan on valoisa

Ilmanvaihtoalalla ei ainakaan hommat lopu – varsinkaan Cervillä. Intohimo näkyy näissä cerviläisissä, jotka haluavat kehittää ja kasvattaa sen toimintaa. Uskon että firma pärjää jatkossakin ja tulevaisuus on varmasti hyvä – ja oma tulevaisuus siinä samassa.”

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Töissä Cervillä

Uutisvirta

2.1.2024

Cervin uusi myyntijohtaja, Kari Ämmälä, tarjoaa asiakkaille vastaleivottua palvelua ilman kermakakkukuorrutuksia.

Cervin uutena myyntijohtajana on vuoden alussa aloittanut Kari Ämmälä. Kari siirtyi tehtäväänsä Greenstep Oy:n palveluksesta. Kari on kokenut myynnin konkari ja on yli 30-vuotisen uransa aikana ehtinyt myymään niin tuotteita, kiloja, kappaleita, palveluita kuin myös huolto- ja palvelusopimuksiakin. Cervin palvelut koostuvat olosuhdetekniikan kokonaisuudesta, eli ilmanvaihdosta, jäähdytyksestä ja lämmityksestä. Nämä ovat energiatehokkuusvaatimusten ja vastuullisen kiinteistönpidon kannalta […]

19.6.2023

Nimitysuutinen: Cervin uusi henkilöstöjohtaja on Sari Hagelberg

Cervin henkilöstöjohtajana on aloittanut 12.6.2023 Sari Hagelberg. Sari on pitkän linjan HR-konkari ja rakennusalan toimintakenttä on hänelle perin pohjin tuttu. Hän on toimi aiemmin YIT:ssä 19 vuoden ajan monipuolisissa HR- tehtävissä. Cervin tulevaisuuden näkymät ja yrityksen sopivan kompakti koko herättivät kiinnostuksen siirtymään Cerviin. – Jo tämän lyhyen ajankin jälkeen on selvää, että Cervissä on paljon […]

18.3.2022

Pidä huolta itsestäsi, pidä huolta kaveristasi

Käynnistimme Cervissä Pidä huolta-hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin tähtäävät toimet näkyväksi konkreettisilla teoilla. Pidämme huolta paitsi itsestämme myös työkaverista positiivisen puuttumisen keinoin, esimerkiksi ohjaamalla turvallisiin työtapoihin. Kyseessä on pitkäaikainen hanke, joka on jatkossa osa Cervin toimintatapaa.