12.2.2020 Osana Cerviä

Tomi Nikkonen

”Asiakkuuteen panostaminen on minun juttuni.”

”Aloitin Cervillä projektipäällikkönä joulukuussa 2018 korjauspalveluissa. Tiimiini kuului silloin neljä asentaja ja siitä on sitten lähdetty kasvattamaan toimintaa. Tavoitteena on, että vuoden 2020 loppuun mennessä ilmanvaihdon korjauspalvelutiimissäni olisi kaksikymmentä asentajaa.

Tulin Cerville koska halusin enemmän vastuuta ja olla päätöksentekijäroolissa. Cervillä tämä kaikki on mahdollista. Yrityksen voimakas kasvu ja roolini tulevassa kasvussa houkuttelivat.

Minua kiinnostaa etenkin projektin hoitamiseen käytetyt työkalut ja automatisointi. Olen päässyt omalta osaltani kehittämään koko Cervin toiminnanohjausjärjestelmää ja näin parantamaan mm. raportointia asiakkaille. Moni asiakkaamme kiitteleekin juuri raportteja ja niihin kerättyä puutelistaa. Kiitosta saa myöskin aktiivinen palvelujen tarjonta puutteiden korjaamiseksi. Usein asiakkaat haluavat, että nekin työt tehdään heti.

Esimiehenä haluan huolehtia, että oma tiimini tekee aina parasta jälkeä. Se tarkoittaa, että työt tehdään kunnolla ja raportti asiakkaille selkeä ja siitä ilmenee mahdolliset epäkohdat. Lisäksi yhteydenpidon asiakkaisiin on oltava sujuvaa, nopeaa ja selkeää. Asentajien on tiedostettava, että toimintatavan on oltava alusta loppuun Cervin näköistä.

Arvostan etenkin cerviläisten ammattitaitoa. Täällä tekijät ovat alansa huippuammattilaisia. Ei ole sellaista ongelmaa, josta ei selvittäisi. Heihin pystyy luottamaan ja että he pystyvät tekemään ratkaisut niin, että siitä tulee toimiva ja hyvä.

Cervillä urapolku voi helposti olla nousujohteinen. Ensisijaisesti nostetaan vaativampiin tehtäviin tekijät talon sisältä ja jaetaan vastuuta niille, jotka ovat sitä valmiita ottamaan. Omasta tiimistäni on jo yksi siirtynyt työnjohtoon.

Haluan panostaa kasvuun ja liiketoiminnan kehittämiseen, että olisimme asiakkaille aina ykkösvaihtoehto. Tyypillinen työpäiväni alkaa konttorilla kello 7 aikaan. Tarvittaessa tapaan tiimiläisiäni, jolloin käymme läpi lisätietoja kohteista ja katsomme niiden raportit. Raportteja käydään yhdessä läpi myös ennen, kuin ne lähetetään asiakkaille. Päiväni sisältää työnsuunnittelua, hinnoittelua ja yhteydenpitoa asiakkaisiin.  Viikoittain teen myös töiden tarkistuksia ja työmaakäyntejä. Myöskin urakkakokouksia on silloin tällöin, sekä tapaamisia taloyhtiöiden hallitusten kanssa.

Työni on melko vauhdikasta ja sama meno jatkuu myös kotona. Vapaa-ajan vauhdikkuudesta pitävät huolta 6- ja 8- vuotias jälkikasvu sekä tulevat kaksoset. Omiin lempiharrastuksiini kuuluu myös jalkapallo.”

Tomi Nikkonen.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Osana Cerviä

Uutisvirta

14.7.2026

Yli 50 vuotta osaamista – Metalli ja LVI Lundgren Oy jatkaa kasvuaan osana Cervi-konsernia

Metalli ja LVI Lundgren Oy on allekirjoittanut sopimuksen liittymisestä osaksi Cervi-konsernia. Vuonna 1973 perustetun yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin talotekniikan kokonaisosaamista ja kasvattaa konsernin kykyä toteuttaa entistä vaativampia teollisuuden, energiatekniikan ja kiinteistöjen projektikokonaisuuksia.

6.7.2026

Tuotannosta toimistoon – näin ilmanvaihto tukee kahden erilaisen uudiskohteen toimintaa

Cervi-konserniin kuuluva Keski-Uudenmaan Ilmastointi on mukana toteuttamassa kahta merkittävää uudiskohdetta yhteistyössä Jatke Toimitilojen kanssa. Tuusulaan rakentuva DEXISin tuotanto- ja logistiikkakeskus sekä Keravan Energian uusi toimitalo ovat käyttötarkoituksiltaan hyvin erilaisia, mutta molemmissa laadukkaalla ilmanvaihdolla on keskeinen rooli rakennuksen toimivuuden, energiatehokkuuden ja käyttäjäkokemuksen kannalta.

29.6.2026

Cervi vahvistaa asemaansa Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla – Avento liittyy osaksi valtakunnallista olosuhdetekniikan verkostoa

Seinäjokelainen Avento Oy on liittynyt osaksi Cervin valtakunnallista olosuhdetekniikan verkostoa. Yrityskauppa vahvistaa Cervin palvelukykyä sekä Etelä-Pohjanmaalla että Pohjanmaalla ja tuo konsernille uudet paikalliset toimipisteet Seinäjoelle ja Vaasaan. Vuonna 1985 perustettu Avento Oy tunnetaan erityisesti sisäilma- ja ilmanvaihtopalveluiden asiantuntijana. Yritys tarjoaa ilmanvaihtojärjestelmien puhdistuksia, huoltoja, mittaus- ja säätöpalveluita sekä energiasaneerauksia ja puhallinsaneerauksia yrityksille, taloyhtiöille ja julkisille toimijoille. […]