Painovoimaisen kiinteistön ilmanvaihdon parantaminen

Painovoimaisen kiinteistön ilmanvaihdon parantaminen voi tuntua haastavalta, mutta siihenkin löytyy fiksummat ratkaisut kuin ikkunasta tuulettaminen. Esimerkiksi mekaaniset vedonparantajat voidaan asentaa ilman suurempia rakennusteknisiä töitä ja vieläpä edullisesti. Tästä hyvänä esimerkkikohteena on 1960-luvulla rakennettu Asunto-osakeyhtiö Lokkisaarentie Helsingin Vuosaaressa, missä Cervi tehosti kuuden painovoimaisen talon ilmanvaihtoa asentamalla kaikkiin hormeihin Turbovent-vedonparantajat – yhteensä 700 kappaletta!

Vedonparantajat painovoimaisen kiinteistön katolla.
Cervi paransi painovoimaisen talon ilmanvaihtoa asentamalla kaikkiin hormeihin vedonparantajat.

Painovoimaisten kiinteistöjen haasteena olivat etenkin tunkkaisuus ja pyykkien hidas kuivuminen

AsOy Lokkisaarentien asukkaat olivat valittaneet, että ilma ei kunnolla vaihdu, eivätkä pyykit kuivu kylpyhuoneessa. Painovoimaisissa kiinteistöissä ilmanvaihtoa ei voi mitata eikä säätää. Sisäilma vaihtuu sään lämpötila- ja paineolosuhteita mukaillen, ollen parhaimmillaan talvella lämpötilaerojen ollessa suurimmillaan. Myös tuuli parantaa ilmanvaihtoa ja mitä pidempi hormi, sitä parempi veto. Ilman vaihtumiselle voi olla haasteita siis etenkin painovoimaisten kiinteistöjen ylimmissä kerroksissa.

Ratkaisuna hormikartoitus ja vedonparantajat

Cervi teki kohteessa ensin hormikartoituksen, jossa tarkistettiin, etteivät hormit eivät ole tukossa. Aluksi tarkoituksena oli vain ongelmahuoneistojen ilmanvaihdon parantaminen, mutta taloyhtiö päätti kuitenkin, että kaikkiin painovoimaisiin hormeihin asennetaan vedonparantajat ja kohennetaan näin ilmanvaihtoa.

Työn laajuus asetti haasteita – miten saada yhteen piippuun riittävä määrä tilakohtaisia vedonparantajia, kun hormien lukumäärä piipussa on suuri ja hormit lähellä toisiaan? Tämä ratkaistiin teettämällä erikoisasennusosia ja asentamalla vedonparantajat eri tasoihin. Yhteensä Turbovent-vedonparantajia asennettiin 3-kerroksisten talojen katoille 700 kappaletta!

Hyvää palautetta asukkailta toimivuudesta

Saimme hankkeesta positiivista palautetta sekä hallituksen puheenjohtajalta että isännöitsijältä. Asukkaat olivat kertoneet, että nyt huomaa selkeän eron ja pyykitkin kuivuvat paremmin. Edelleen painovoimaisessa kiinteistössä täytyy ottaa huomioon riittävä korvausilma ja sään vaikutukset ilman kiertoon. Tyynellä säällä ja helteellä vedonparantajatkin liikkuvat laiskasti, mutta silti parantavat olosuhteita huomattavasti, verrattuna luontaiseen vetoon.

Korvausilmaa ei saa unohtaa

Kun ilman poistumista saadaan tehostettua, ei saa unohtaa riittävää ja laadukasta korvausilmaa. Taloyhtiö teki erillisenä hankkeena ikkunoiden kunnostuksen, minkä yhteydessä niihin lisättiin uudet korvausilmaventtiilit. Kun korvausilma tulee puhtaana ja suodatettuna ja vieläpä esilämmitettynä, vältytään vedon tunteelta viileällä säällä ja saadaan sisäilmanlaatu kuntoon.

Lue myös: Näin huolehdit painovoimaisen kiinteistön sisäilmasta

Mikä ihmeen vedonparantaja?

Vedonparantaja on laite, joka käyttää tuulen voimaa kasvattamaan hormin vetoa. Turbiini pyörii aina samaan suuntaan riippumatta tuulen voimakkuudesta tai suunnasta. Vedonparantajan voi asentaa halkaisijaltaan 150-300 mm painovoimaan perustuvan hormin tai savupiipun päälle.

Vedonparantajan toiminta

Käyttötarkoitukset

  • Kun piipun kohdalla on tuulen vaihteluita, mitkä aiheutuvat esimerkiksi piipun huonosta sijainnista.
  • Kun maasto estää tuulen suotuisat vaikutukset piipulle.
  • Kun hormi ei vedä tai vetää vain huonosti.
  • Luontaisen eli painovoimaisen tuuletuksen parantaminen, kuten tässäkin kohteessa.

Ilmanvaihdon parantamisessa vedonparantajan huoltoväli on noin kolme vuotta, jolloin laite puhdistetaan.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puhdas sisäilma Referenssi

Uutisvirta

11.6.2025

Mitä maksaa taloyhtiön ilmanvaihtokanavien puhdistus 2025?

Taloyhtiön ilmanvaihtokanavien puhdistuksen kustannukset vaihtelevat riippuen riippuen rakennuksen koosta ja järjestelmän monimutkaisuudesta. Tästä artikkelista saat tietoa hinnoista, suositelluista puhdistusväleistä sekä syistä miksi ilmanvaihdon säännöllinen puhdistus ja huolto on tärkeää.

6.6.2025

Korkealaatuinen sisäilma alkaa oikeasta ilmanvaihdosta

Cervin ilmanvaihdon erikoisasiantuntijat auttavat luomaan kiitettävät sisäilmaolosuhteet kohteeseen kuin kohteeseen.

22.11.2024

Mitä on korvausilma ja miksi se on tärkeää?

Puutteellinen korvausilma aiheuttaa vedon tunnetta, alipainetta ja ilmanlaadun heikkenemistä. Lue mitkä ovat merkkejä puutteellisesta korvausilmasta ja lataa käytännön vinkit sen lisäämiseksi.