15.6.2026 Uutinen

Cervi-konsernin ensimmäinen vastuullisuusraportti

Olemme julkaisseet ensimmäisen koko Cervi-konsernin kattavan vastuullisuusraportin. Raportti tekee näkyväksi työn, jota konsernin yhtiöissä tehdään päivittäin energiatehokkaampien, toimivampien ja pitkäikäisempien kiinteistöjen kehittämiseksi. Samalla se luo yhteisen pohjan vastuullisuustyön kehittämiselle koko konsernissa.

Vastuullisuus ei ole meille erillinen hanke tai raportointivelvoite. Se on osa jokapäiväistä työtämme ja näkyy siinä, miten suunnittelemme, toteutamme ja kehitämme asiakkaidemme kiinteistöjä energiatehokkaammiksi, toimivammiksi ja pitkäikäisemmiksi.

Vastuullisuus näkyy konkreettisina tekoina

Toimimme ilmanvaihdon, kylmätekniikan, jäähdytyksen sekä lämmitys- ja energiaratkaisujen parissa. Jokaisessa hankkeessamme tavoitteena on parantaa rakennuksen energiatehokkuutta, käyttövarmuutta ja olosuhteita. Lopputuloksena energiankulutus vähenee, ympäristökuormitus pienenee ja rakennusten käyttäjien arki paranee.

Vuonna 2025 käynnistimme konsernissa hiilikädenjäljen laskennan. Ensimmäisessä vaiheessa laskenta kattoi konserniyhtiöidemme toteuttamia energiaparannushankkeita, joiden avulla asiakkaiden kiinteistöissä saavutettiin noin 22180 MWh energiansäästö. Tulos antaa jo tässä vaiheessa hyvän kuvan toimintamme vaikuttavuudesta ja samalla viitteitä siitä potentiaalista, joka hiilikädenjälkilaskennalla on tulevina vuosina osoitettavissa.

Asiakkaat kysyvät vastuullisuudesta yhä enemmän, ja haluamme tehdä toimintaamme mahdollisimman läpinäkyväksi. Tämä raportti on yksi tapa kertoa avoimesti siitä työstä, jota teemme joka päivä. Meille vastuullisuus näkyy siinä, että rakennukset kuluttavat vähemmän energiaa ja toimivat paremmin myös pitkällä aikavälillä”, kertoo Jarno Hacklin, toimitusjohtaja, Cervi Oy.

Vastuullisuusraportti on laadittu eurooppalaiseen VSME-raportointiviitekehykseen perustuen ja raportti on meille tärkeä askel vastuullisuustyön näkyväksi tekemisessä sekä vaikutustemme systemaattisessa seurannassa. Ensimmäinen raportointivuosi auttaa meitä ymmärtämään ja mittaamaan toimintamme vaikutuksia entistä paremmin, ja vastuullisuustiedon kattavuutta kehitetään edelleen tulevina vuosina.

Tutustu tästä vastuullisuusraporttiimme

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

9.10.2026

Cervi ja TMP-Ilmastointi yhdistävät voimansa Tampereella – enemmän osaamista ja sujuvampaa palvelua

Cervi Oy:n Tampereen ilmanvaihtoliiketoiminnot siirtyvät 1.11.2026 alkaen TMP-Ilmastointi Oy:lle, joka jatkaa toimintaansa osana Cervi-konsernia. Yhdistyminen kokoaa Cervin ja TMP-Ilmastoinnin toisiaan täydentävän ilmanvaihto-osaamisen yhteen ja vahvistaa paikallisia huolto- ja urakointipalveluja. Kylmäpalvelut jatkuvat edelleen Cervi Oy:n tuottamina. Tutut ammattilaiset ja yhteyshenkilöt jatkavat asiakkaiden palvelemista. Paikallista osaamista, valtakunnallista tukea Cervin Tampereen ilmanvaihtoliiketoiminnan ja TMP-Ilmastoinnin osaaminen, asiakastuntemus ja resurssit […]

30.9.2026

Cervi laajentaa teknisten eristysten palveluja Itä-Suomessa – Trekman Oy liittyy osaksi konsernia

Joensuulainen Trekman Oy liittyy osaksi Cervi-konsernia. Yrityskauppa vahvistaa Cervin teknisten eristysten osaamista ja paikallista palvelukykyä Pohjois-Karjalassa sekä täydentää konsernin valtakunnallista eristysliiketoimintaa. Cerviin kuuluu Joensuussa myös kylmä- ja lämpöpumpputekniikkaan erikoistunut Itä-Kylmä Oy.

28.9.2026

Modul-Kanava valittiin Orsapin vuoden toimittajaksi

Cerviin kuuluva Modul-Kanava Oy on saanut merkittävän tunnustuksen pitkäjänteisestä ja laadukkaasta yhteistyöstään. Palkinnon myöntänyt Orsap Oy on suomalainen meriteollisuuden toimittajayritys, joka toteuttaa vaativia laivojen sisustus- ja LVI-kokonaisuuksia sekä avaimet käteen -toimituksia kansainväliseen laivanrakennusteollisuuteen