18.3.2022

Pidä huolta itsestäsi, pidä huolta kaveristasi

Käynnistimme Cervissä Pidä huolta-hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin tähtäävät toimet näkyväksi konkreettisilla teoilla. Pidämme huolta paitsi itsestämme myös työkaverista positiivisen puuttumisen keinoin, esimerkiksi ohjaamalla turvallisiin työtapoihin. Kyseessä on pitkäaikainen hanke, joka on jatkossa osa Cervin toimintatapaa.

3.2.2022

Vastuu kattotyöskentelyn turvallisuudesta ulottuu myös kiinteistön haltijoihin

Sateet, lehdet, lumi ja hämärä lisäävät riskejä niin teillä, jalkakäytävillä kuin pihoillakin kulkiessa, mutta aivan erityisesti silloin, kun liikutaan korkealla katoilla.

25.1.2022

Nolla tapaturmaa ja lisää työhyvinvointia

Cervi liittyi osaksi Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumia. Meitä yhdistää ajattelu – yksikin tapaturma on liikaa! Haastamme myös kiinteistönomistajat ja taloyhtiöiden hallitukset tarkastamaan ja huoltamaan säännöllisesti kattoturvatuotteensa.

4.11.2021

Tulevaisuuden Cerviläisiä koulutetaan tammikuusta alkaen yhteistyössä Taitotalon ja TE-Toimiston kanssa

Ilmanvaihtoalalla on erittäin hyvät työllisyysnäkymät ja ala tarjoaa monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuuksia erikoistua mm. mittaukseen ja tasapainotukseen, puhdistukseen tai vaikka IV-koneiden huoltoon. 

21.10.2021

Cervin Petri Valve LVI-TU:n varapuheenjohtajaksi, puheenjohtajan paikalle Mika Nikula Maskun Talotekniikkatiimistä

LVI-TU:n syyskokouksessa Helsingissä 14.10.2021 hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mika Nikula, Maskun Talotekniikkatiimi Oy ja varapuheenjohtajaksi Petri Valve, Cervi Talotekniikka Oy.

4.10.2021

Cervi kannattaa joukkuehenkeä

Viikonloppuna Askola Areenalla käytiin tiukkaa taistoa salibandyn tyttöjen T16 kilpasarjassa ja samalla Cerville luovutettiin joukkueen kannatuspaita. Cervin tukema PSS Light Iron T14 joukkue pelaa kolmea sarjaa, ikäistensä haastaja- ja kilpasarjaa sekä T16 kilpasarjaa, jonne he saavat vahvistuksia vanhemmasta ikäluokasta. Joukkue hakee kovuutta myös maajoukkueleireiltä, jossa on ympäri Suomen maan parhaat pelaajat mukana. Nuoresta iästä huolimatta […]

17.9.2021

Talotekniikka muuttuu olosuhdetekniikaksi – keskiössä ihminen.

Sisäilman laatu ja kiinteistöjen käyttämä energia ovat rakentamisen ja asumisen kuumia keskusteluaiheita. Viime kesän poikkeuksellinen hellejakso kuumensi myös tarpeet kiinteistöjen viilennykseen.

31.5.2021

Cervi laajentaa palvelujaan kylmätekniikkaan ja jäähdytykseen ostamalla RE-tekniikka Oy:n

Cervi laajentaa palvelujaan kylmätekniikkaan ja jäähdytykseen ostamalla RE-tekniikka Oy:n. Vuonna 2014 perustettu Cervi Talotekniikka Oy ostaa yhteistyökumppaninsa RE-tekniikka Oy:n. Cervi ja RE-tekniikka ovat molemmat erikoistuneet energiatehokkaaseen talotekniikkaan ja täydentävät osaamisen ja palveluvalikoiman näkökulmasta oivallisesti toisiaan.

12.5.2021

Tutkimus: Asunnon energialuokka kiinnostaa, mutta ilmanvaihtoratkaisun päivittäminen koetaan kalliiksi

Kodin energialuokan vaikutus kulutukseen kiinnostaa suomalaisia. Cervin suuren sisäilmatutkimuksen mukaan jopa 53 % suomalaisista kertoo kiinnittävänsä huomiota asunnon energialuokkaan uutta kotia etsiessä. Vaikka modernit ilmanvaihtoratkaisut säästävät pitkässä juoksussa merkittävästi energiaa, moni kokee silti ilmanvaihtoratkaisun päivittämisen uuteen kalliiksi.

23.4.2021

Tutkimus: Hyvä sisäilma kiinnostaa suomalaisia, mutta tiedot ja osaaminen kaipaavat päivitystä

Tutkimuksen tulosten perusteella suuri osa suomalaisista asuu kodeissa, joiden ilmanvaihdon laiminlyönnit aiheuttavat merkittäviä riskejä sisäilman laadulle. Tilanne näyttää huolestuttavalta etenkin kiinteistöissä, joissa asukkaat ovat itse vastuussa ilmanvaihdon toimivuudesta ja säännöllisistä huolloista.