Ilmanvaihto ei voi toimia, jos korvausilma on puutteellista ja suodattimet tukossa

Valtaosa pääkaupunkiseudun asuinkiinteistöistä ovat ilmanvaihdoltaan painovoimaisia tai koneellisella poistoilmanvaihdolla olevia. Näissä kohteissa on usein isoja haasteita ilmanvaihdon kanssa.

Korvausilma on useissa kohteissa täysin riittämättömällä tasolla”, huokailee ilmanvaihdon puhdistuksesta, -säädöstä, -mittauksesta ja hormikartoituksista Cervillä vastaava Markus Salmela.

Aikojen saatossa on saatettu esimerkiksi tukkia ikkunakarmeissa olevat rakoventtiilit tai julkisivuremontin tai ikkunaremontin yhteydessä tiivistää ulkovaippaa niin, ettei järjestelmä saa sitäkään vähää korvausilmaa, jota se on saanut aiemmin seinä- ja ikkunarakenteiden kautta. Löytyy myös paljon kiinteistöjä, joissa asukas on tehnyt itse remontteja ja esimerkiksi tapetoinut tai kitannut ja maalannut korvausilman reittejä umpeen. ”Kaikki nämä ongelmat pystytään onneksi hyvin paikallistamaan esimerkiksi lämpökameran avulla ja avaamaan”, Salmela sanoo.

Suodatinten vaihto 2-4 kertaa vuodessa

Korvausilma on tärkeä osa hyvää ja puhdasta sisäilmaa. Koko ilmanvaihdon oikeintoimimisen ehdoton edellytys on, että huoneistoihin tulee riittävästi korvausilmaa. Muuten järjestelmä ei voi toimia.

Puhdasta korvausilmaa ei saada, jos suodattimet ovat tukossa

Vaikka korvausilmaventtiilejä olisi riittävästi voivat tukkeutuneet suodattimet estää puhtaan ilman sisälle pääsyn. Kaupunkialueella suodattimet tulisikin vaihtaa 2-4 kertaa vuodessa.

”Mikäli asiakkaan kanssa on sovittu, puhdistamme ilmanvaihdon tarkastuksen yhteydessä myös korvausilman venttiilit ja vaihdamme niiden suodattimet. Toimenpiteen jälkeen tilaajalle toimitetaan kuvallinen raportti, jossa kerrotaan muut mahdolliset viat ja puutteet ja tarjotaan vielä näiden korjaus. Vaivattomimmin ja ennen kaikkea säännöllisemmin suodatinten vaihto tapahtuu, kun taloyhtiöllä on kanssamme huolenpitosopimus”, Salmela luettelee.

Mitä asukas voi tehdä itse ilmanvaihdolle?

Asukkaan ei tule koskea ilmanvaihtoventtiilien säätöihin eli avata tai muutenkaan kiertää venttiilejä. Ilmanvaihtoventtiilin puhdistus ulkopäin on kuitenkin suotavaa ja melko vaivatonta. Venttiiliä ei kuitenkaan kannata irrottaa, jos ei osaa. Auttaa jo paljon, kun vähintään vuosittain pyöräyttää pölynimurin harjasuulakkeella venttiilin suulta ja imaisee pölyt pois.

Rasvasuodattimen vaihto tekee hyvää ilmanvaihdolle

Liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistus kuuluu kuitenkin asukkaalle. Rasvasuodattimen puhdistusta suositellaan jopa kuukausittain. Rasva yhdessä pölyn kanssa tukkii suodattimet hyvinkin nopeasti ja ovat sekä hygienia- että paloturvallisuusriski. Metalliset suodattimet voi useimmiten pestä astianpesukoneessa, kuitukankaiset ja aktiivihiilisuodattimet taas on syytä vaihtaa liesituuletinvalmistajan ohjeen mukaan.

 

Kun taloyhtiössäsi on Cervin huolenpitosopimus on sisäilma raikkaampaa ja elämänlaatu parempaa.

Lue lisää huolenpitosopimuksesta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Huolenpitosopimus Ilmanvaihto

Uutisvirta

20.7.2026

Huolenpitosopimus vai tarveperustainen huolto, kumpi sopii sinun kiinteistöösi?

Kiinteistön talotekniikkaa voidaan huoltaa tarveperustaisesti tai suunnitelmallisella huolenpitosopimuksella. Oikea malli riippuu kiinteistön käytöstä, järjestelmien kriittisyydestä ja huoltohistorian havainnoista. Tarveperustainen huolto voi riittää yksinkertaisiin kohteisiin, kun taas huolenpitosopimus tuo ennakoitavuutta, toimintavarmuutta ja parempaa riskienhallintaa vaativampiin kiinteistöihin.

6.7.2026

Anturiteknologian hyödyntäminen IV-säädössä – mitä uutta data kertoo? 

Anturiteknologia tuo ilmanvaihdon säätöön jatkuvaa näkyvyyttä. Se auttaa ymmärtämään, miten kiinteistö toimii arjessa eri käyttötilanteissa, eikä vain yksittäisen huoltokäynnin hetkellä. Kun data yhdistetään asiantuntijan arvioon, ilmanvaihtoa voidaan säätää tarkemmin, sisäilmaa parantaa ja energiankulutusta optimoida.

6.7.2026

Tuotannosta toimistoon – näin ilmanvaihto tukee kahden erilaisen uudiskohteen toimintaa

Cervi-konserniin kuuluva Keski-Uudenmaan Ilmastointi on mukana toteuttamassa kahta merkittävää uudiskohdetta yhteistyössä Jatke Toimitilojen kanssa. Tuusulaan rakentuva DEXISin tuotanto- ja logistiikkakeskus sekä Keravan Energian uusi toimitalo ovat käyttötarkoituksiltaan hyvin erilaisia, mutta molemmissa laadukkaalla ilmanvaihdolla on keskeinen rooli rakennuksen toimivuuden, energiatehokkuuden ja käyttäjäkokemuksen kannalta.