Vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä on yksi kiinteistöjen merkittävimpiä energian kuluttajia. Nykyaikaisilla menetelmillä energiahukkaan voidaan kuitenkin vaikuttaa ja nyt järjestelmiä uusitaan ennätysvauhtia.
Vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä on yksi kiinteistöjen merkittävimpiä energian kuluttajia. Nykyaikaisilla menetelmillä energiahukkaan voidaan kuitenkin vaikuttaa ja nyt järjestelmiä uusitaan ennätysvauhtia.
5.5.2022
Cervi-konsernilla koronavuodet huipentuivat 30 prosentin kasvuun. Taustalla on lisääntynyt ymmärrys sisäilmasta sekä tarve entistä energiatehokkaammille ilmanvaihdon ratkaisuille, mihin vastasimme palveluita kehittämällä. Viime vuonna ja alkuvuonna toteutetut yritysostot vahvistavat Cervin eturintamaa, ja nyt näytämme suuntaa älyteknologian hyödyntämisessä alalla. Strategiamme nojaa vahvasti ammattitaitoiseen ja sitoutuneeseen henkilökuntaan, jonka osaamista ja työssä viihtyvyyttä kehitämme jatkuvasti.
5.4.2022
Cervi uusi ilmanvaihtolaitteet kymmeniin Asuntosäätiön kohteisiin. Pilottikohteessa saavutettiin lähes 30 % säästöt lämmityskustannuksissa tarpeenmukaisen ilmanvaihdon ja älykkään lämmönsäädön yhdistämisellä.
4.4.2022
Tuomalla digitalisaation lähemmäs ydinliiketoimintaa pystymme entistä paremmin tarjoamaan asiakkaillemme älykästä ja energiatehokasta olosuhdetekniikkaa ilmanvaihdon ja viilennyksen osalta. Liiketoimintakauppa vahvistaa Cervin edelläkävijyyttä ilmanvaihtoalan toimijana.
18.3.2022
Käynnistimme Cervissä Pidä huolta-hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin tähtäävät toimet näkyväksi konkreettisilla teoilla. Pidämme huolta paitsi itsestämme myös työkaverista positiivisen puuttumisen keinoin, esimerkiksi ohjaamalla turvallisiin työtapoihin. Kyseessä on pitkäaikainen hanke, joka on jatkossa osa Cervin toimintatapaa.
3.2.2022
Sateet, lehdet, lumi ja hämärä lisäävät riskejä niin teillä, jalkakäytävillä kuin pihoillakin kulkiessa, mutta aivan erityisesti silloin, kun liikutaan korkealla katoilla.
25.1.2022
Cervi liittyi osaksi Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumia. Meitä yhdistää ajattelu – yksikin tapaturma on liikaa! Haastamme myös kiinteistönomistajat ja taloyhtiöiden hallitukset tarkastamaan ja huoltamaan säännöllisesti kattoturvatuotteensa.
14.1.2022
Vihreät arvot ja kierrätysenergiaa – siitä se ajatus lähti. Kauppakeskus Jumbossa hyödynnetään nyt lämmöntalteenotolla kierrätysenergiaa.
27.12.2021
Ilmanvaihdon vaikutus kiinteistön energiankulutukseen ja asuinviihtyvyyteen on merkittävä. Jo keski-ikään tulleissa taloissa on mahdollisuus pihistää energian kulutuksessa ilmanvaihtoa modernisoimalla ja saada ne siltä osin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.
10.12.2021
Ilmojen kylmettyä kiinteistöjen lämmitystarve kasvaa ja lämpöhukka konkretisoituu. Samalla energiahintojen nousu kirpaisee. Ilmanvaihdolla on merkitystä energiatehokkuuteen eikä sen parantaminen ole edes kallista.
Innovaatioita ja energiatehokkuutta vanhoihin rakennuksiin! 🌍🏢 🌟 Olemme innoissamme kertoessamme, että Cervi on mukana vasta käynnistyneessä VEENCE-tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on löytää uusia ratkaisuja vanhemman rakennuskannan ilmanvaihto- ja energiatehokkuushaasteisiin. Miksi tämä on tärkeää? Vanhemmat rakennukset Suomessa kärsivät usein merkittävistä ilmanvaihto-ongelmista, jotka heikentävät niiden kuntoa, energiatehokkuutta ja sisäilman laatua. VEENCE-hanke pyrkii tutkimuksen avulla selvittämään kuinka kokonaisvaltaisella ilmanvaihdon […]
Uutisia! 📰 Cervi laajentaa toimintaansa Kymenlaaksossa ja on ostanut Kylmähuolto Kalsea Oy:n! ❄️ Tämä yrityskauppa vahvistaa asemaamme kylmäalan markkinoilla ja laajentaa olosuhdepalvelujen tarjontaamme. 🌍 Kylmähuolto Kalsea tuo Cervi -konserniin valtavasti erikoisasiantuntijuutta, ja yhdessä voimme tarjota palvelujamme laajemmin ja valtakunnallisesti. 🤝 Lue lisää tiedotteesta: Cervi vahvistaa toimintaansa Kymenlaaksossa – osti Kylmähuolto Kalsean Toivotamme Antin ja koko […]
Rakennamme Kauppakeskus Columbuksen uumeniin osa osalta uutta massiivista iv-konetta ohjaamaan parkkihallin ilmanvaihtoa. #ivurakointi #ilmanvaihto #olosuhteet #cervi #cervihuippujengi
Taloyhtiö 2025 -tapahtuma on kerännyt huippumäärän yleisöä Messukeskuksen kokoussiipeen. Cervin osastolla keskusteluja on käyty mm. ilmanvaihdosta, lämmöntalteenotosta, poistoilmalämpöpumpuista ja maalämmöstä. Ja tottakai tavattu kiinteistöalan tuttuja🤝 Maalämmön asiantuntijana meillä on mukana myös @ekolamponen
Varma kevään merkki? Runsas kiinteistöalan tapahtumatarjonta. Toukokuussa messuilemme myös Kouvolasta. Ilmoittaudu jo ennakkoon ja tule tapaamaan meitä. 🎯Klo 17.55 – 18.20 Pidämme lyhyen luennon energiatehokkaasta olosuhdetekniikasta yhdessä Kylmähuolto Miikkulainen kanssa: Kiinteistön olosuhderemontilla säästät rahaa, energiaa ja ympäristöä Ilmoittautumiset tästä👉 https://marknadsrespons.se/evenemang/kiinteisto2025/?visitortype=visitor&date=28712
📢Huom huom kiinteistöpäälliköt ja muut toimitilojen ylläpidon asiantuntijat: Toimitilamanageeraus 2025 -päivät lähestyvät! Viimeinen päivä ilmoittautua on 29.4. https://www.kiinko.fi/koulutus/koulutustarjotin/tekninen-yllapito/toimitilamanageeraus-2025 Käsiteltävät aiheet ovat oleellisen tärkeitä kiinteistö- ja rakennusalalle, ja Cervi haluaa olla mukana edistämässä keskustelua ja kehitystä. 🌱 luonnon monimuotoisuuden huomioiminen rakentamisessa ♻️ kestävää kehitystä edistävät hankkeet ⚖️ energiatehokkuusdirektiivin vaikutukset 🌍 energianhallinnan ja ilmastovaikutusten tehostaminen 🚨 varautuminen […]
Helsingin Patolassa sijaitseva As Oy Yrjönpiha on esimerkki siitä, miten taloyhtiö voi päivittää kiinteistönsä kestävälle pohjalle – yhdistäen energiatehokkuuden, asumismukavuuden ja pitkän aikavälin arvon säilyttämisen. Maaskola toimi hankkeen päävastuullisena asiantuntijana, vastaten sen suunnittelusta, kilpailutuksista sekä projektin aikaisesta johdosta ja valvonnasta. Kokonaisvaltainen perusparannus sisälsi useita merkittäviä uudistuksia: kohde siirtyi kaukolämmöstä maalämpöön, vesikatolle asennettiin aurinkopaneelit, salaojat uusittiin […]
Osaamisen kehittäminen on Cervin toiminnan kulmakivi! Se on tärkeää, sillä työskentelemme hyvin erilaisilla asiakkailla ja erilaisissa kiinteistöissä. 🏢 Mestariopistossamme opitaan uusimpien tekniikoiden ja työkalujen lisäksi esimerkiksi ensiapua ja asiakaspalvelun saloja. Mestari-kisälli-mallissa taas jokaisen ammattilaisen työparina on tuoreempi tekijä, josta kasvaa koulutuksen myötä aikanaan mestari – eikä kehitys pääty silloinkaan. Lue lisää Mestariopistosta!