Pakkassään ilmanvaihto: Säästä energiaa oikeilla käytännöillä

Ilmanvaihto on yksi kiinteistöjen merkittävimpiä energian kuluttajia, ja kovilla talvipakkasilla lämmitykseen kuluvan sähkön määrä nousee huomattavasti. Tällöin erilaiset kotikonstit sähkön säästöön ovat monelle tervetulleita. Tässä alkuvuoden pakkasiin muutama tärkeän vinkki, jotka on hyvä pitää mielessä myös hyisevillä keleillä.

1. Ilmanvaihtoventtiileitä ei saa koskaan tukkia tai sulkea, tällä on kiinteistölle vakavia ja kauaskantoisia seurannaisvaikutuksia. On hyvä ymmärtää, että ilmanvaihto koostuu sekä raikkaasta tuloilmasta että poistoilmasta. Mikäli toinen osa tästä kokonaisuudesta ei toimi, ei toinenkaan voi toimia.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos pakkasen myötä asukkaat innostuvat sulkemaan tai tukkimaan tuloilmaventtiileitä, ei rakennukseen virtaa enää puhdasta ilmaa. Tämä taas aiheuttaa sen, ettei imua pääse syntymään ja siten myös ilma, jonka pitäisi poistua, jää sisälle seisomaan. Lisäksi ilma lähtee väkisin kulkemaan vääristä paikoista, kuten rakenteista, viemäreistä ja postiluukuista, sisäilman erityisasiantuntija ja Cervi Groupin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.

2. Koneellista ilmanvaihtoa ei saa koskaan kytkeä pois päältä. Mikäli asunnossa on koneellinen ilmanvaihto, on tärkeää muistaa, että järjestelmää ei saa koskaan kytkeä kokonaan pois päältä. Ilmanvaihdon tehostusta voi itse lisätä tilanteen mukaan esimerkiksi pesutilojen kosteuden poistoon, keittiön kärynpoistoon tai lisäämään ilmanvaihdon tehoa, kun asunnossa on normaalia enemmän ihmisiä paikalla. Koneellisen ilmanvaihdon tehotasot ovat yleisimmin 1=poissa, 2=kotona, 3-4=tehostus. Poissaolo tasoa käytetään vain esimerkiksi lomamatkojen aikana.

3. Satsaa laadukkaisiin ilmanvaihdon suodattimiin, jotta epäpuhtauksia ja saasteita päätyy sisäilmaan mahdollisimman vähän. Kiinteistöissä tämä on taloyhtiön vastuulla. Taloyhtiön vastuulla on huolehtia myös siitä, että hormit pysyvät puhtaina ja ilma pääsee niistä vapaasti virtaamaan.

4. Jos sinulla on tarve tuulettaa, tee se nopeasti. Tuuletuksessa ikkunat avataan kunnolla muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen ne suljetaan. Jos on mahdollista tehdä tuuletus ristivedolla, on se tehokkain tapa. Turhalla tuulettamisella hukkaat valtavan määrän kalliisti lämmitettyä sisäilmaa taivaan tuuliin.

Kovilla pakkasilla monet lämmittävät sisäilmaa polttamalla takkaa. On hyvä muistaa, että turvallisen käytön takaamiseksi tulisijat tulee nuohota vähintään kerran vuodessa, Valve muistuttaa.

Kiinteistöt kuluttavat noin 40 % kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta

Kiinteistöt vievät noin 40 % Suomen kokonaisenergiankulutuksesta. Ilmanvaihdon osuus tästä on noin 40 %. Mikäli laitekanta on vanhentunutta, kuluttaa se huomattavan määrän energiaa tai hukkaa poistoilman kautta lämmitettyä ilmaa. Arvioiden mukaan kiinteistöissä haihtuu ilmanvaihdon kautta tyypillisesti taivaan tuuliin kymmeniä prosentteja energiaa.

Ilmanvaihdon modernisoinnilla ja tarpeenmukaistamisella on kiinteistön lämmitysenergian kulutukseen iso vaikutus. Samassa suhteessa kun energian hinta kohoaa, investoinnin takaisinmaksuaika lyhenee. Ilmanvaihdon modernisoinnilla voidaankin saavuttaa lämmitysenergian kulutuksessa merkittävät säästöt.

Harva jättäisi esimerkiksi auton bensatankkiakaan korjaamatta, jos se sattuisi vuotamaan, ja ratkaisisi ongelmaa tankkaamalla aina vain lisää. Tätä samaa ajatusta olisi hyvä herätellä taloyhtiöissä myös ilmanvaihdon osalta, Valve huomauttaa.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Energiansäästö Puhdas sisäilma

Uutisvirta

28.6.2024

Cervin IV-huoltohenkilö auttaa asiakkaita konkreettisesti energiansäästössä

Juuso on työskennellyt Cervin korjauspalveluissa reilut kaksi vuotta ja tuo mukanaan laajan osaamisen ja kokemuksen alalta. Taustalla on merkonomi-tutkinto ja parisen vuotta talotekniikan insinöörikoulutusta, ennen kuin työelämä imaisi mukaansa. Nyt hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus talotekniikan alalta, sisältäen kolmen vuoden työskentelyn Australiassa ja Uudessa-Seelannissa rakennuksilla. Näin Juuso kertoo arjestaan Cervin Korjauspalvelut-yksikössä. Parasta on osaava […]

7.6.2024

Haastavat sisäolosuhteet vaativat asiantuntevaa huoltoa ympäri vuoden

Case: Merikeskus Vellamo, Kotka Merikeskus Vellamo, Kotkan Kantasataman ikoninen rakennus, tarjoaa kävijöilleen kiehtovia museonäyttelyitä ja monipuolisia tiloja tapahtumille ja kokouksille. Cervi ja Kylmähuolto Miikkulainen vastaavat keskuksen ilmanvaihdosta ja jäähdytyksestä, varmistaen optimaalisen ilmankosteuden ja lämpötilan herkille museoesineille ympäri vuoden. Rakennuksen ominaisuudet Upea Merikeskus Vellamo sijaitsee meren rannalla Kotkan perinteikkäässä ja uudistuvassa Kantasatamassa. Vuodesta 2008 toimineen rakennuksen […]

17.4.2024

Rahoitusmahdollisuus Cervi Groupin asiakkaille: Helppo tie energiatehokkuuteen

Energiaremontin tai muun projektin rahoittaminen voi olla haasteellinen askel monelle yritykselle, erityisesti taloyhtiöille. Mutta älä huoli, meillä on ratkaisu tähän pulmaan. Cervi Group on solminut yhteistyösopimuksen rahoituskumppani Funder Financen kanssa, tarjoten asiakkaillemme helpon pääsyn rahoitukseen tarpeidensa mukaan.