5.5.2022 Uutinen

Cervi jatkaa vahvaa kasvuaan myös vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla – “Selvisimme vaikeista ajoista joukkueena yhdessä innovatiivisesti uusia mahdollisuuksia etsien”

Cervi-konsernilla koronavuodet huipentuivat 30 prosentin kasvuun. Taustalla on lisääntynyt ymmärrys sisäilmasta sekä tarve entistä energiatehokkaammille ilmanvaihdon ratkaisuille, mihin vastasimme palveluita kehittämällä. Viime vuonna ja alkuvuonna toteutetut yritysostot vahvistavat Cervin eturintamaa, ja nyt näytämme suuntaa älyteknologian hyödyntämisessä alalla. Strategiamme nojaa vahvasti ammattitaitoiseen ja sitoutuneeseen henkilökuntaan, jonka osaamista ja työssä viihtyvyyttä kehitämme jatkuvasti.

Cervillä tiedetään, että tulevaisuuden kodissa rakennuksen on palveltava ihmisten tarpeita entistä tehokkaammin sekä energiatehokkuuden että toimivan sisäilman näkökulmasta. Alan muuttuneisiin tarpeisiin on reagoitu rohkeasti toimintaa laajentamalla ja palveluita kehittämällä.

Yritysostojen täydentämä vauhdikas vuosi 2021 näkyi konsernin onnistuneessa tuloksessa, mikä päättyi 16,4 miljoonaan euron liikevaihtoon ja toi mukanaan 30 % kasvun.

– Korona-ajan tuomista haasteista huolimatta keskitymme koko ajan seuraamaan strategiaamme ja nyt voi sanoa, että onnistumme siinä. Myös alkuvuoden olemme pitäneet kiinni samasta kasvuvauhdista kannattavuudesta tinkimättä, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.

Hyvää tulosta tehtiin myös edellisenä vuonna, kun korona kaatoi vierestä monet kilpailijat. Cervin tulos vuodelta 2020 nousi 17 prosentin kasvuun. Pandemian vaikeuksissa pyrimme ennen kaikkea pitämään kiinni osaavasta henkilökunnasta. Haastavasta tilanteesta huolimatta kaikki haluttiin pitää koko ajan töissä. Yhteiset ponnistelut tuottivat tulosta, ja toiminta saatiin pidettyä kannattavana.

– Käänsimme kaikki mahdolliset kivet, ettei lomautuksiin tarvinnut lähteä. Tavoitteenamme oli pysyä innovatiivisina, jotta saimme joukkueelle riittävästi hommia, Valve summaa.

Cervillä henkilöstöön satsattiin viime vuonnakin monin eri tavoin. Tämä tukee yrityksen kasvustrategiaa myös jatkossa.

– Henkilöstö on meillä ykkönen ja siksi olemme panostaneet siihen niin hyvinä kuin hieman vaikeampinakin hetkinä. Viime vuonna vahvistimme henkilökunnan osaamista muun muassa erilaisten koulutusten ja palveluiden kehittämisen osalta. Myös Saaraa kehitettiin, jotta itse työn tekeminen sujuisi entistä paremmin. Rekrytointia kehitimme ottamalla käyttöön mm. TeamTailor-järjestelmän. Henkilöstön hyvinvointia halusimme puolestaan tukea lanseeraamalla uusia työsuhde-etuja, kuten ePassin, Valve listaa.

Alan murros vaatii uudenlaista osaamista

Älykkääseen ilmanvaihtoon panostaminen vei Cerviä viime vuonna voimakkaasti kohti uusia aluevaltauksia. Avainasemassa muutoksessa on digitaalisuus, jonka mahdollisuuksista on alalla raapaistu vasta pintaa. Otimme loikan digitaalisuuden kehittämiseen ostamalla huhtikuun alussa IoT-teknologiaan erikoistuneen Control Thingsin.

– Olemme olleet valmiina tekemään rohkeita siirtoja strategisten tavoitteidemme eteen. Ensimmäisenä alan yrityksenä Suomessa haimme kehitystyöhön jalansijaa liittämällä yritykseen älyteknologiaan erikoistuneen toimijan, joka ei tule rakennusalan maailmasta, Cervin kehitysjohtaja Karl Jensen kertoo.

Viime kesänä Cervi liitti joukkoonsa myös kylmäjäähdytykseen erikoistuneen RE-tekniikan, mikä laajensi palvelutarjontaamme entisestään.

– Tähtäimemme on kasvussa edelleen. Kahdeksan vuotta sitten aloitimme muutaman henkilön voimin ja alamme nyt olla jo lähellä silloin asetettua 200 ammattilaisen tavoitetta. Hommat ovat edistyneet niin hyvin, että olemme nykytilanteessa jopa suunniteltua kasvua edellä, Jensen päättää.

Cervin dynaaminen johtokaksikko: kehitysjohtaja Karl Jensen ja toimitusjohtaja Petri Valve.
Cervin dynaaminen johtokaksikko: kehitysjohtaja Karl Jensen ja toimitusjohtaja Petri Valve

Lisätietoja:  
Petri Valve, toimitusjohtaja, Cervi Talotekniikka Oy, petri.valve@cervi.fi, p. 040 043 5447 

 

Vastuullisuus

Meille vastuullisuus on kestävän kehityksen ja menestyksellisen liiketoiminnan edistämistä. Samalla vahvistamme luottamusta sidosryhmiimme. Koko Cervin joukkue noudattaa näitä pelisääntöjä, ja edellytämme samaa myös kumppaneiltamme.

Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutinen

Uutisvirta

2.5.2023

Cervi jatkaa kasvua ja ostaa Teknika Groupin

Cervi vahvistaa toimintaansa Uudellamaalla ostamalla Teknika Group Oy:n. Teknika Groupiin kuuluvat Tuloilma.com Helsinki Oy ja Kylmätehdas Oy Porvoosta. Solmittu yrityskauppa täydentää etenkin ilmanvaihdon korjausurakoinnin ja kylmätekniikan liiketoimintoja.

26.4.2023

Cervi kulkee työturvallisuudessa kohti maailman kärkeä

Työterveyslaitoksen koordinoima Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt vuosittaiset työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoilleen. 

Cervi on ollut mukana Nolla tapaturmaa -foorumissa vasta vuoden, mutta olemme tehneet ahkerasti henkilöstön kanssa työtä työturvallisuudesta huolehtimiseksi. Iloitsemmekin kovasti saamastamme tasoluokituksesta vuodelta 2022: Taso II – Kohti maailman kärkeä.

31.3.2023

Cervi jatkaa kasvua ja ostaa pirkanmaalaisen TMP-Ilmastointi Oy:n

Cervi laajentaa toimintaansa kotimaassa ostamalla Pirkanmaalla toimivan TMP-ilmastointi Oy:n. Yrityskaupallaan Cervi toteuttaa tämän vuoden kasvusuunnitelmiaan ja vahvistaa alueellista toimintaansa.

Bureau veritas

bureau veritas